Kerala backwaters

Vietimme viimeisen päivän Keralassa houseboat -risteilyn merkeissä Keralan backwaterseilla (järvien, jokien, kanaalien ja laguunien muodostama verkosto). Vika ilta Kovalamissa hieman venähti, ja Rohanilla oli täysi työ raahatessa meikäläinen kamppeineni aamujunaan Alleppeyn kaupunkiin, josta useimmat houseboatit lähtevät. Ramesh oli järkännyt meille myös kyydin asemalta, joka osoittautui kahdeksi skootteriksi, joihin sulloimme itsemme kaikkine rinkkoinemme ja kasseinemme. Mopokyyti Intian teillä ei olisi välttämättä sillä hetkellä maistunut, mutta minkäs teet... Pari sydäriä oli lähellä. 

Meillä oli Keralan kuppaisin paatti. Tai no, näimme myös kuraisempia, mutta ne olivat uponneita. Palmujen reunustavia jokia pitkin purjehtiessa vastaan lipui toinen toistaan loisteliaampia vesipalatseja, kun meidän veneemme oli yltä päältä homeessa ja pysyi hädin tuskin pinnalla. Maisemat olivat kuitenkin hulppeat, ja arskakin paistoi pitkästä aikaa. 

Meillä oli oma kuski/kokki messissä, jolla oli paljon asiaa, mutta ei valitettavasti yhtään sanaa yhteistä kieltä. Veneestä näimme läheltä kylien elämää backwaterseiden varrella, jossa koulubussina toimii kanootti. Illaksi ankkuroimme paikalliseen kylään. Auringonlasku oli sentään mahtava! 

Makuuhuoneessa haisi home ja maali (kotietsinnän jälkeen nurkasta löytyi maalipurkkeja, mutta ei niitä kyllä siihen paattiin oltu käytetty). ­­­­­­Liskojen yö meni näitä höyryjä hengitellessä tuskaisen kuumassa huoneessa (huoneessa oli kolme tuuletinta, joista yksikään ei toiminut) ja yöunet jäivät siis lähes olemattomiksi.

Matkavinkki kaikille Keralaan matkustaville: Tsekkaa houseboat ennen kuin maksat!

Elefanttiajelulla Keralassa

Yhtenä aamuna raahauduimme siis kamalassa kankkusessa elefanttifarmille, missä pääsimme ajelun lisäksi myös pesemään ja syöttämään fantteja. 

Kassillinen banaaneja ja jättiämpärillinen riisiä katosi parempiin suihin hetkessä. Oli aika hassua silittää elefantin kieltä.

Sää ei hellinyt Kovalamissa koko aikaa, vaan muutaman päivänajan satoi vettä nonstop. Rohanin paiskiessa duunia meikäläinen kuoli tylsyyteen. Löysin vaellusretkelläni paikallisten lihaskimppuintialaisten autotalli-kuntosalin. Omistaja kuitenkin sanoi, että se on suljettu, sillä kookospähkinä oli pudonnut katon läpi, ja lattia tulvii. Kerroin hänelle kaipaavani kunnon punttitreeniä jatkuvan repunnostelun jälkeen sen verran, ettei puoli metriä vettä lattialla häiritse. Jumppaohjaaja pääsi elementtiinsä, kun nuori intialaisjamppa katseli tohkeissaan, kun väänsin vatsalihaksia, ja pääsin opettamaan hänelle vatsalihastreeniä.

Asiasta kukkaruukkuun, reppumatkailijoiden suosikkipuheenaiheeseen eli suoliston toimintaan. Varanasin totaalisen elimistön tyhjennyksen jälkeen jo kuukauden ajan vatsa on toiminut moitteettomasti. Olemme syöneet ihan mitä huvittaa ja käsidesin lutraus on mennyttä aikaa. Ennen Keralaa aloin jo uskoa, että tulinen intialainen ruoka on pelkkä myytti. Täällä kuitenkin saimme taivaallista intialaista, erilaisia meren herkkuja kuten jättikatkiksia ja kalmaria Keralan tuliseen tyyliin curryssa tai kalaa banaaninlehdessä mm-mm-mmmmm!! Kaljaa sai mukiin kaadettuna joka paikasta, pullo piilossa pöydän alla. Yhdessä ravintolassa kalja kaadettiin teepannuun, jotta naamiointi olisi vakuuttavampaa. Monissa mestoissa sai myös cocktaileja, hallelujah! 

Ramesh järkkäsi meille viimeiseksi päiväksi Keralassa houseboat -risteilyn Keralan backwaterseilla, palataan siihen ensi kerralla!!!

PS. JOULUJA!!!!

Päivät muuttuu viikoiksi Keralassa

Missä palmupuut on puita vaan, miehet kulkee hameet päällä ja elämä on leppoisaa? Keralassa! Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus viipyä Kovalamissa muutama  yö, ja siirtyä toiseen rantsukohteeseen Varkalaan. Kovalamin ykköspartsilla chillatessa ja katsellessa auringon laskevan punaisena tulipallona Intian Valtamereen, huomasimme kuitenkin pian päivien muuttuneen viikoiksi. 

Hankin itselleni uutta rusketusta kuoriutuneen tilalle rantsussa, jossa kaupustelijat yrittivät tyrkyttää rumpuja ja peittoja, juuri mitä jokainen auringonpalvoja kaipaa! Aallokko oli niin voimakas, että tuntui kuin olisi pesukoneessa, joten vedessä lilluminen sai jäädä kastautumisen tasolle. Yhtenä päivänä katselimme partsilta kun rantsussa oli menossa jonkin sortin kalabaliikki. Rantavahdit kiirehtivät ajamaan ihmisiä pois vedestä punaiset liput liehuen. Nuoren paikallisen tytön ruumis oli ajelehtinut rantaan. Tyttö kannettiin pois kulkueessa koko kylän seuratessa. 

Isoksi yllätykseksi hotellin intialainen omistaja kävi rupattelemaan suomea. Ramesh, 33, oli asunut 15 vuotta Suomessa ja muun muassa pyörittänyt Mikkelissä intialaista ravintolaa, joka oli jatkuvasti tupaten täynnä. Pakkaset, verotus ja Suomen stressaava elämänrytmi ei kuitenkaan maistunut Rameshille, joten vuosi sitten hän muutti takaisin kotikonnuilleen, nappasi vielä suomalaisen vaimon mukaan ja pystytti hotellin ja ravintolan. The good life! Rameshin Tandoor -raflassa saatiin yhdet parhaimmista safkoista koko reissulta.

Rohan osti meille laatikollisen olutta, ja kerkesimme jo miettiä, kuinka ehdimme juomaan sen kaiken Kovalamissa vain muutamassa päivässä. Tämä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, kun Ramesh liittyi seuraamme Lighthouse Beach Hotellin ykköspartsille tissuttelemaan pitkälle aamun pikkutunteihin. 'Drinking with the Finnish people is the most difficult thing', Ramesh filosofoi. Hyvin se näytti kuitenkin onnistuvan. 

Aamulla meille oli varattu elefanttiratsastus, ja tällä kertaa tuntui, että elefantti keinui hieman liikaa. Mut siitä lisää next time...!!!

Takaisin mantereelle ja nokka kohti Etelä-Intiaa!

Ennen paluuta manner-Intiaan akut ladattuina kaiken rantsussa lekottelun jälkeen vietimme yhden yön Andamaanien pääkaupungissa Port Blairissa, jonka kautta otimme pehmeän laskun takaisin Intian kohellukseen. Ilta meni maistellessa erilaisia ällömakeita intialaisia leivonnaisia ja nauraessa Intian Masterchefille. Näihin leivonnaisiin muuten isketään usein aitoa hopeaa tai kultaa koristeeksi, jota intialaiset mässyttävät 13 tonnia vuodessa. Voihan sen niinkin käyttää.

Port Blair

Ennen Etelä-Intiaa, Keralaa ja Goaa, meillä oli yhden yön välietappi Chennaissa, Intian itärannikolla, jonne lensimme Andamaaneilta kaljayhtiön Kingfisherin koneella. Alunperin oli tarkoitus olla kolme yötä Chennaissa, mutta kaljayhtiö päätti siirtää lentoa pari päivää myöhemmäksi. Koneesta ei juuri Chennaita näkynyt saastepilven alta. Hinkuyskä alkoikin tehdä tuloaan jo ensimmäisenä päivänä, ja siten ei harmittanut, että jo seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. 

Päivä Chennaissa meni netissä sekä länsimaista safkaa metsästämässä, oli taas pakko saada breikki kaikesta currysta. Vaellettiin tuntikausia Chennain kaduilla, joilla ei muuten lehmät laiduntaneet niin kuin muualla, vaan teitä reunustivat puut! Kysyttiin tietä ainakin 10 ihmiseltä, mutta ainoastaan pienet koulupojat ymmärsivät edes kysymyksen verran englantia. 

Koneesta Keralaan näkyi pelkkää palmumetsää. Trivandrumin (nimi muutettu Thiruvananthapuramista ymmärrettävistä syistä) lentokentältä otimme taksin Kovalamiin, Keralan osavaltion suosituimpaan rantalomakohteeseen. Jos koulutuksen taso kommunistisessa Keralassa on Intian korkein, se ei näkynyt taksikuskissa. 'Welcome to Kerala madam! Kerala very nice place. From which country you come?' 'Finland.' 'England?' 'No, FFFinland.' 'Fingland? Which place is that? European?' 

Saavuimme Lighthouse Beachille illalla, ja kävimme kahlaamaan läpi hotelleja etsien sopivaa majataloa muutamaksi yöksi. Päädyimme vihdoin parhaimmalla pelipaikalla seisovaan sviittiin Lighthouse Beach Hotellissa, jossa oli iso parveke suoraan rannalla, ja mahtavat näkymät majakasta koko rantakadun toiseen päähän. Omistajan tuodessa saman tien oluset parvekkeelle, tuumittiin, ettei muuten olla menossa täältä minnekään ihan vähään aikaan...

To be continued...