Yala National Park

Ah, autuutta! Aamulenkit näissä maisemissa, nimittäin. Pehmeässä hiekassa kirmaaminen on muuten aika hyvää treeniä. 

Tänään luvassa oli Yala National Park. Intian tiikeripuisto oli edelleen tuoreessa muistissa, ja emmittiin ensin, halutaanko tuhlata aikaamme ja rahojamme moiseen. Opas puhui meidät kuitenkin ympäri ja lupasi vähintään elefantteja. 

Hyppäsimme siis koko lössi jeeppiin (Opas ja kuski tulivat myös messiin, koska sisäänpääsy heille ei maksa juuri mitään. Turisteille hinta oli satakertainen, Suomen hinnoissakin tyyris 50 euroa).

Kuski kiihdytti kuoppaisella tiellä joka pomppuun meidän heittelehtiessämme jeepin puolelta toiselle. Auto pysäytettiin jokaisen pikkulinnun kohdalla. Bongasimme myös iguaaneja, kauriita, krokoja, vesipuhveleita, apinoita, mangusteja, riikinkukkoja ja muita isoja lintuja, ja vihdoin myös kymmeniä ronsuja. Vaikka yhtään Yalaa asuttavaa lepardia ei tullut vastaan, saldo oli parempi kuin edelliskerralla.

Paluumatkalla loppu oli lähellä, kun yhtäkkiä mutkan takaa kaahasikin yllättäen toinen jeeppi vastaan. Kuski teki väistöliikkeen ja syöksyimme puskaan. Rohan syöksyi refleksinomaisesti suojaan toiselle puolelle jeeppiä, muuten olisi käynyt huonosti. Paikallisia vaan nauratti. Varmaan jokapäiväistä touhua heille.

Illallisella itkimme Chamille, meidän oppaalle, kun listalta puuttuvat aina kaikki srilankalaiset erikoisuudet. Intiaa tuli ikävä mautonta kasvissoppaa imeskellessä. Chami järkkäsi meille aamiaiseksi srilankalaisia hopperseja ja tuoreita hedelmiä. 

Aamulla hotellista lähtiessä laskussa koreili melkein kaksinkertainen hinta siihen nähden, mitä oli sovittu. Omistaja ei juuri lontoota lausunut ennen kuin uhkailin näyttää laskua oppaallemme, jolloin hän yllättäen yhtäkkiä myöntyikin alkuperäiseen hintaan. Matkalla Goalta ostetut laatusandaalini hajosivat, ja opas pysäytti auton kenkäkorjaajan luona. Meidän käskettiin pysyä piilossa, jotta hinta ei satakertaistuisi. 

Srilankalaiset ovat siis omaksuneet intialaisnaapureiltaan turistien vedätyksen. Sri Lankassa kusetukselle tulee vain huomattavasti enemmän hintaa...

Mutta se siitä, seuraavaksi nokka kohti Sri Lankan Hill Countrya eli teepuskien peittämää vuoristoa!

Katson autiota hiekkarantaa...

Vika aamu Hikkaduwassa: Tuoretta ananasta, papaijaa ja melonia sekä tuoretta passiohedelmämehua suoraan rantsussa, the good life?! Henkilökohtainen matkaopas ja kuski, joiden kanssa meidän oli määrä viettää seuraavat 10 päivää Sri Lankan kierroksen merkeissä, venailivat jo minibussin luona. Pojat kyselivät, että mistäs päin maailmaa sitä ollaan. Rohanin vastattua mongerrus-aussiaksentillaan pojat luulivat muutaman päivän ajan, että olemme Itävallasta (niin kuin kaikki muutkin, jos en ole tulkkaamassa).

Rohan kävi kalassa

Eka pysäkki oli Gallen kaupunki. Gallen linnoitus, UNESCOn maailmanperintökohde, oli meistä about yhtä  mielenkiintoinen kuin nuoruusvuosina temmeltäessä tutuksi tullut Lappeenrannan linnoitus. Eurooppalaistyylinen vanha kaupunki (alla) oli kyllä ihan viehättävä, mutta meikäläiset suunnistivat mieluummin rannalle.

Unawatunan rantsua on jossain kehuttu yhdeksi Aasian parhaimmista. Kun pääsimme paikan päälle, näytti siltä kuin kaikki Sri Lankan lapsiperheet olisivat tulleet viettämään tänne kesälomiaan, ja päätimme siltä istumalta jatkaa matkaa. Sri Lankan rantaviiva on pelkkää autiota palmurantaa toisensa perään, joten oman rantsun löytämisen ei pitäisi olla vaikeaa.

Matkan varrella pysähdyimme temppelissä, jossa istua kökki kiitettävän kokoinen, 40 metriä korkea buddhapatsas. 

Päädyimme lopulta Tangallen hiekkarannalle yöksi, mutta palataan sinne ensi kerralla!!

Kilppareita!

Joulupäivän iltana istuttiin rantabaarissa, kun iso merikilpikonna taapersi ylös rannalle. Idioottituristit menivät liian lähelle kilppariparkaa, möykkäsivät ja antoivat salamavalon  räiskyä biitsipoikien kielloista huolimatta. Kilppari tajusi nopeasti, että nyt ei ole pesimispaikalla kaikki ihan niin kuin viime kerralla, ja teki pian u-käännöksen takaisin mereen.

Kilpparikohtaamisesta inspiroituneena järkkäsimme seuraavana päivänä reissun Kosgodaan kilpparihautomoon. Sri Lankan rannikoilla pesii monta eri uhanalaista kilpparilajia. Niiden suojelemiseksi kalastajat tuovat munia hautomoihin, missä ne saavat olla rauhassa, kunnes kuoriutuneet konnat lasketaan mereen. 

Vauvakilppareista selviytyy vain noin 15%. Tämä kaveri oli kuitenkin sen verran kova uimari, että ei pitäisi olla mitään hätää!

Pääsimme vapauttamaan vastasyntyneet yhden päivän ikäiset vauvakilpparit ensiuinnilleen. Saimme myös käpälöidä isompia konnia. Ehdottomasti kokemisen arvoinen reissu, mutta kannattaa pitää huolta, että menee paikkaan, jossa kilppareita kohdellaan hyvin, ja jossa tuotot menevät kilppareiden auttamiseen. 

Loppukevennyksenä video vauvakilpparista joka halusi lentää:

Ensi kerralla alkaa road trip ympäri Sri Lankaa, stay tuned!

Joulunviettoa Sri Lankassa

Laskeuduimme Sri Lankan lentokentälle viideltä aamulla silmät ristissä. Kentällä tarjottiin niinkin tyyristä hotellia kuin 75 euroa yöltä Paradise Beachillä Negombossa, Sri Lankan länsirannikolla. Unettoman yön jälkeen ei paljon napostellut lähteä metsästämään reppureissaajan kukkarolle sopivampaa luukkua, ja päätimme teeskennellä pohattoja pari päivää.

Hotelli oli täydellinen lepokoti Intiasta toipumiseen. Kolme päivää hurahti hotellin kolmessa uima-altaassa polskiessa, netissä roikkuessa ja pehmeässä sängyssä levyttäessä. Rantsukaan ei ollut ollenkaan paskempi, arska vaan tahtoi piileskellä pilvien takana.

Sri Lanka on kuin kevytversio Intiasta. Curryt ovat laimeita, vähemmän köyhyyttä, vähemmän hulluutta, ja yleisesti meininki on pykälän kehittyneempää. Sri Lanka on nyt kuuma turistikohde ja osaa ottaa siitä kaiken irti. Turisteille hinnat triplataan, tai jopa satakertaistetaan, ja jokaiseen laskuun lisätään VÄHINTÄÄN 10% vero. Sekös kiristää pennosia laskevia budjettimatkailijoita, jos mikä. Kun buukkasimme 70 euron taksin Hikkaduwalle, reppureissaajien suosimille surffimestoille, totesimme, että tämä maa vie meidät konkurssiin. 

Matkalla Hikkikseen ikkunasta näkyi autioita palmurantoja toinen toisensa perään. Perille päästyämme meillä oli kytköksillä hoidettu hotskuvaraus suoraan rantsussa.

Hikkaduwa osoittautui varsin chilliksi mestaksi. Loikoiltiin rantsussa joulun läpi kuunnellen reggaetä aaltojen liplattaessa ja katsellessa srilankalaisten biitsipoikien aalloilla ratsastusta. Ranta on loputtoman pitkä, mutta täyteen rakennettu. Sähkötöissä Sri Lankassa on ilmeisesti otettu mallia Intiasta, ja Rohan sai mojovan tällin valokatkaisimesta. 

Joulu oli meille kuin mikä tahansa muu päivä puljujen surullisennäköisistä koristeluyrityksistä huolimatta. Aattona rannalla oli isot kekkerit, ja rakettien pommitus jatkui aamuun asti, kun me vain kieriskelimme koti-ikävässä. Jouluna on tylsä olla reissussa...

Ensi kerralla palaillaan astialle kilpikonnien kera!

Matkavinkkejä ja kulttuurieroja

Parhaat mestat? Andamaanien vielä toistaiseksi turmelemattomat paratiisisaaret. Muita suosikkimestoja olivat Taj Mahal, Kultainen Temppeli, Varanasi ja Mumbai. Yksi syy Intiaan matkustamiseen oli ruoka, ja parhaat safkat saatiin ehdottomasti Etelä-Intiassa. Chicken vindaloo, mmm...

Ikimuistoisimmat kokemukset? Jossain sanottiin, että jos lähtee Intiaan etsimään vastauksia, voi olla, että löytää vain repullisen uusia kysymyksiä. Matkasta Intiaan tulee helposti myös henkinen reissu omaan itseen. Ihan heti ei unohdu 8 päivän meditointikurssi Himalajan juurella. Siitäkin huolimatta, että joka sekunti siellä ollessa odotin sitä hetkeä, jolloin se on ohi. Kyllä sitä katsoo maailmaa ihan uudella tavalla. Luojalle kiitos, ettemme valinneet naapuriashramia hardcore-Vipassanaa, jossa jengi meditoi 10-12 tuntia päivässä, ja olosuhteet ovat muutenkin paljon haasteellisemmat. Read more...

Toiset ikimuistoiset hetket koettiin ehdottomasti Kotan kaupungissa, jossa pääsimme maharadjan palatsiin ja saimme vippikohtelun Dussehra -festivaaleilla. Read more...

Karmeimmat kokemukset? 16 tunnin juna Varanasista Kolkataan mahataudissa, ei varmaan kaipaa sen enempää selittelyä.

Mikä sitten oli pahinta? No viinaa ei saanut mistään! ...Yleinen paskaisuus roskatunkioineen ja naisten asema. 

Intiassa kukaan ei halua tyttölasta. Tyttölasten kuolleisuus on erittäin suuri. Tämä johtuu siitä, että tyttölapsi tulee perheelle kalliiksi köyhässä maassa. Naisen mennessä naimisiin, perhe joutuu maksamaan sulhasen perheelle vaaditun summan myötäjäisinä. Vaikka tämä tapa on nykyään harvenemassa, se on edelleen erittäin yleistä. Jos käy niin, että morsmaikulla ei riitä hillo tulevaan mieheensä, on intialaisen perinteen mukaan sulhasen perheellä oikeus POLTTAA MORSIAN ELÄVÄLTÄ. Kyllä. On tämä käytäntö sentään laitonta nykypäivänä, mutta näitä 'kaasuhellaonnettomuuksia' tapahtuu edelleen tuhansia myös suurkaupungeissa. 

Sulhasen valinnassa naisella ei yleensä ole paljon sanomista. Sulhanen voi vaatia morsmaikun olevan vähintäänkin miljonääri ja Miss Universum, mutta naiselle täytyy riittää, että mies kykenee solmimaan avioliiton. Jos aviomies lähtee kävelemään tai menee heittämään veivinsä, nainen poistetaan yhteisöstä. Kukaan ei tunnusta olevansa lesken tai eronneen naisen ystävä tai sukulainen. Niinpä ei ole harvinaista, että nainen heittäytyy roviolle aviomiehensä mukana. Itsemurha tässä tilanteessa on Intiassa hyväksyttävä teko. Mies saa toki mennä uusiin naimisiin niin monta kertaa kuin huvittaa. Reilu meininki! Intiassa on kuitenkin yksi paikka, jossa naiset tulevat ensin. Jonossa! Olipa se sitten turvatarkastus, lippujono tai mäkkärin jono, naiset kiilaavat miesten eteen. 

Auringonlasku Kovalamissa, Keralassa.

Länsimaalaisia naisia pidetään Intiassa yleisesti kevytkenkäisinä. Rohanin kanssa reissatessa sapetti, että kaikki puhuttelivat vain Rohania. No, maassa maan tavalla. Mehän tietysti olimme 'naimisissa' Intiassa, jos joku kysyi. Mistä tulikin mieleen, että järkätyt avioliitot eivät ole niin huono asia kuin länsimaissa kuvitellaan. Intialaisen kulttuurin vuoksi muulla tavoin vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen olisi vaikeaa. Sitä paitsi vanhemmat osaavat usein valita sopivamman kumppanin kuin ihmiset itse. Avioeroprosentti on yksi, kun Suomessa se on yksi maailman korkeimpia.

Brides wanted

Mitä pakata Intiaan? Korvatulpat, käsidesi ja lukkoja. Itsehän lähdin reissuun vain 10 kg kassilla, uskokaa tai älkää. Tämä siksi, että kokenut Intian-matkaaja Rohan vakuutti, että voin ostaa kaiken tarvitsemani paikan päältä. Se ei muuten pidä paikkaansa. Turha kuvitella löytävänsä juuri mitään tarvitsemaansa muuten kuin sattumalta. 

Intia kiittää ja kuittaa. Kuten kartasta näkyy, iso osa Intiasta on vielä näkemättä. Ja juttua riittäisi Intiasta vaikka millä mitalla, mutta jätetään ne ensi kertaan, ja siirrytään Sri Lankaan!