Nullarborin yli

'Any man who would travel this country for pleasure would go to hell for a pastime', kirjoitti joku tyyppi Nullarborin autiomaasta 1890-luvulla. Vaikka nykypäivänä, päällystetyllä tiellä mukavasti kruisaillessa Nullarborin ylitys ei ole yhtä hullun hommaa kuin ennen vanhaan, on reissu edelleen yksi Australian eeppisimmistä road tripeistä.

Tietoisku: Nullarbor venyy South Australiasta Western Australiaan noin 1100 kilometrin verran.  Kyseessä on myös maailman suurin kalkkikivimöhkäle peittäen jopa 200 000 neliökilsaa.

Reissuun lähdettiin hyvin varustautuneina. Arvioimme, että 10 litran viinitonkan (joka maksoi muuten vain vaivaiset 17 euroa) voimalla selviämme kolme päivää, jonka kuluessa tämä valtava, suureksi osaksi puuton tasanko oli tarkoitus taittaa.

Edessä oli siis harvinaisen pitkä ja suora tie. Nullarborhan tulee latinankielisistä sanoista nullus ja arbor, eli ei puita. Puskaa, pölyä, hiekkaa senkin edestä. Ja entäs kärpäsiä? Noita surisevia paholaisia tunki jokaiseen ruumiinaukkoon, mutta erityisen mieltyneitä ne olivat silmiin.

Bensan hinta sai Rohanin niskavillat pystyyn, vaikka ei oltu täälläkään vielä lähelläkään Suomen hintoja...

Päivisin tukehduimme kuumuuteen, kun taas auringon laskettua sai kaivaa villatakkia kylmän tuulen päästessä puhaltamaan esteettä mereltä.

Autiolla tiellä tuli vastaan lähinnä kuolleita kenguruita, mutta myös jokunen elävä emu.

Nullarbor ei osoittautunut niin yksitoikkoisen tylsäksi, mitä odotimme. Rannikolla Nullarborin  vertikaaliset kalliot putoavat näyttävästi mereen. Talvisin tämä on oiva mesta bongata valaita. Yhtenä aamuna aamulenkillä viuhtoessani menemään törmäsiin jättimäisiin hiekkadyyneihin, jotka päättyivät mereen.

Ylittäessämme osavaltioiden rajaa Western Australiaan meiltä takavarikoitiin kaikki vihannekset ja hedelmät ja vielä säilytyslaatikotkin hedelmäkärpäsien leviämisen pelossa. Oli helpotus päästä takaisin sivistyksen pariin, vaikka punaista hiekkaa löytyi autosta vielä viikkojen päästä.

Osavaltioiden rajalla

Se siitä taipaleesta! Ajoihan sen kerran, sitä en tiedä ajaisinko toiste!

Coming up: Viimeiset Nullarborin hiekat pestään Esperancen paratiisirantojen kirkkaissa vesissä!

Pelikaaneja, merileijonia ja meren herkkuja Eyren niemimaalla

Kuten nopeimmat jo päättelivät, Eyren niemimaa on kuuluisa meren herkuistaan ja merileijonista, mutta myös valaista. Valaita varten olimme väärään aikaan vuodesta liikkeellä, mutta merijellonat onneksi pulikoivat täällä läpi vuoden.

Venus Bay

Matkan varrella pysähdyimme ihmettelemään isoja kivimöhkäleitä, Murphy's Haystacks. Tarpeeksi kaukaa katsottuna möhkäleet ovat jonkun mielestä joskus muistuttaneet heinäkasoja, ja siitä nimi.

Kiviäkin kiinnostaa, joten matka jatkui Baird Bayhin, jossa pääsimme taas nukahtamaan aaltojen liplatukseen. Pelikaanit, nuo pikkulinnut, joiden siipien väli voi helposti olla 2,5 metriä, liittyivät seuraamme ihailemaan auringonlaskua.

Baird Bayssä järjestetään uintiretkiä merileijonanpentujen kanssa. Emme päässeet mukaan, kun emme olleet buukanneet etukäteen, ja meillä oli tiukka aikataulu. Jyrkänteeltä pääsimme sentään vakoilemaan, kun jellonat, joita laskimme olevan yli 50, lekottelivat auringossa.

Otimme toki myös omat hetkemme auringossa Baird Bayn kirkkaissa vesissä.

Odotimme innolla Cedunaa, Australian osteripääkaupunkia, joka on myös viimeinen asutusalue ennen pahamaineista Nullarborin aavikkoa. Ceduna osoittautui pikku kyläpahaseksi, ja lievästi ilmaistuna ylimainostettu osteribaari neliömetrin kokoiseksi kojuksi. Nou hätä, paikallisessa rantaravintolassa pääsimme tankkaamaan ostereilla ja muilla meren herkuilla ennen edessä odottavaa pitkää ja puuduttavaa ajomatkaa.

Se siitä, ensi kerralla palataan linjoille äärimmäisissä olosuhteissa... 

PS. The world's your oyster!

South Australia pikakelauksella

Homman nimihän on se, että meikäläinen on Aussilassa turistiviisumilla liikenteessä, jonka saa vain kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Se meinaa sitä, että joka kolmas kuukausi täytyy tehdä visiitti ulkomaille hankkimaan uusi viisumi. Bongasimme itsellemme halvat (vaivaiset 200$ per nuppi) lennot Balille ja takaisin, mutta niitä varten meidän täytyi hinata itsemme toiselle puolelle Australiaa, Perthiin, ja nopeasti. Melbourne - Perth -väli piti taittaa vain kahdessa viikossa, ja siksi suuri osa South Australiasta jäi näkemättä. 

Ei kovin vehreää seutua.

Yksi yö vietettiin Mount Remarkable -kansallispuistossa, joka ei meistä kyllä ollut kovinkaan remarkable. Mieleen jäi vessassa vaaniva iso karvainen hämähäkki. Aamulla kenguruja loikki siellä sun täällä, ja goanna innostui lipomaan Rohanin varpaita.

Matka jatkui kohti Eyren niemimaata. Pari isoa juttua tuli taas vastaan, epäilemättä näitä tullaan näkemään vielä paljon tällä reissulla...

Point Lowlyssa yövyimme merimaisemissa ja todistimme hulppean auringonlaskun delfiinien hyppiessä kaukana horisontissa. Näiden hetkien takia täällä reissussa ollaan!

Kimban pikkukylässä ei juuri ollut muuta kuin tämä kyltti:

Halfway across Australia! Meidän reissu sen sijaan ei ole puolivälissä vielä piiiiitkään aikaan!

Coming up: Eyren niemimaa on kuuluista paitsi meren herkuistaan, myös merileijonista!

Dream as if you'll live forever. Live as if you'll die today. -James Dean

Viinihifistelyä Barossa Valleyssä

Melbournessa jengillä on syystä tai toisesta tapana mollata Adelaidea, mutta se on kyllä todellisuudessa oikein nasta kaupunki. Jännitystä ei tällä kertaa (onneksi) riittänyt yhtä paljon kuin viime kerralla pari vuotta sitten. Saavuttuamme Adelaideen ajoimme suoraan rantsuun ihailemaan auringonlaskua, ja seuraavan päivän viininmaistelukierrokseen valmistauduttiin maistelemalla hieman viiniä.

Aamu valkeni kunnon monsuunisateessa, ja meinasimme kaiken lisäksi myöhästyä aamuruuhkassa Groovy Grape Getaways -bussista. Pääsimme kyytiin, kuski käänsi popit kaakkoon ja kurvasi minibussin kohti Barossa Valleyta. Läheisen Clare Valleyn viinikellarithan tuli koluttua jo pari vuotta sitten. 

Matkalla pysähdyimme aamupalalle maailman suurimmalle keinuhevoselle (australialaisilla näyttää olevan jokin perversio rakentaa maailman isoimpia milloin mitäkin). Sen jälkeen kuski pysäytti auton vielä Whispering Wall -padon luona, jolla on ilmeisesti jotakin historiallista merkitystä. Tässä vaiheessa meistä kärsimättömimmät ja janoisimmat alkoivat kuitenkin jo kaipaamaan kielenkostuketta ja utelemaan, olikohan reissun tarkoitus kenties maistella viinejä...

Ensimmäisenä pysähdyimme siis Jacob's Creekissä, joka on varmaan monille tuttu myös siellä koti-Suomessa. Tietoisku: Kyseisiä viinejä muuten juodaan yli kaksi miljoonaa lasia päivässä ympäri maailmaa. Jacob's Creek ei enää ole joki, vaan kuivunut aikapäiviä sitten. 

Siellä nämä tonkkaviiniin eli gooniin tottuneet varsinaiset viiniasiantuntijat pyörittelivät, haistelivat, maistelivat ja kurlasivat oikeaoppisesti hienostellen eri viinejä. Kulmikas? Pöyhkeä? Nahkainen? Viinihän on aina joko hyvää tai juotavaa. Ja mitään muuta itse en niissä maista kuin rypäleet, ja joskus tynnyrin. Ja se, joka toisin väittää, teeskentelee. Kertoisivat jotain oikeasti hyödyllisiä tietoja, kuten minkälaisen hiprakan taikka darran mistäkin viinistä saa. Vaikka Barossa Valleyn kuuluisat shirazit toki meillekin maistuivat, hinta-laatusuhteelta ei ole goonin voittanutta!

Jollekin muullekin maistuu pussiviini, näyttää ihan meidän takapihalta! Respect.

Richmond Grove -tilalla, joka muuten todellisuudessa valmistaa kaikki Jacob's Creekin punkut, pääsimme myös seuraamaan valmistusprosessia.

Siinä se jumalten nektari vaahtoaa...

Viimeisenä mutta ei varmasti vähäisimpänä vierailimme Steppensfield -tilalla, jossa pääsimme maistamaan vintage-portviinejä. Sata vuotta vanhaa portviiniä, joka olisi maksanut vain pari tonnia pullo, saimme vain haistaa. Maistamisoikeuden sai ostaa 35 dollarilla, mutta tässä vaiheessa  iltapäivää päättelimme, että makunystyrät eivät olisi parhaimmillaan arvostamaan kyseistä viiniä (lisättäköön, että samalla hinnalla saa  yli kymmenen litraa goonia). Pienessä nousussa oleva brittiläisjamppa sen sijaan teki sijoituksen, ja kulautti kerralla kurkusta alas viinin, joka oli odottanut tynnyrissä sata vuotta sitä hetkeä.

Illalla maisteltiin mukaan lähtenyttä tokay-pulloa ja thaikkumättöä. Sen verran oli viiniä tullut maisteltua päivän mittaan, että auto jäi halliin, ja nukuimme parkkihallissa. 

Ennen lähtöä Adelaidesta apteekissa tapahtui kunnon random-kohtaaminen, kun törmäsimme vanhoihin tuttavuuksiin vuoden 2009 Vietnamin reissulta. Maailma ON pieni.

- En Vino Veritas.

Let's Go Get Lost!

Eeppinen 25 000 kilometrin Australian ympärimatka starttasi härdellin ja kiireen saattelemana. Ruokavarastot täydennettiin vanhassa Ballaratin kultakaivoskaupungissa. Ekan päivän saldoksi saatiin lopulta 600 km, ja päädyimme Victorian ja South Australian rajalle Little Desert -kansallispuistoon. Autosta näimme yhden uskomattomimmista auringonlaskuista ikinä. Taivas vaihtoi väriä tulipunaisesta pinkkiin, ja auringon laskettua näytti kuin horisontti olisi ollut liekeissä. Kamera oli tietysti ulottumattomissa.

Little Desert ei osoittautunut nimensä mukaiseksi aavikoksi. Opossumeja, noita maailman suloisimpia  tuholaisia, vilisti siellä täällä. Miljoonat pienet höttiäiset häiritsivät ruoanlaittoa, ja vetäydyimme nopeasti sisätiloihin. Lämpötila ei laskenut koko yönä kolmestakympistä, ja autossa oli lievästi sanottuna hikiset oltavat. Avasimme epätoivoisina ovet, mikä ei pudottanut lämpötilaa, mutta toi ötökät kylään. Meikäläinen säikkyi jokaista aavikon eläinten ääntä, vaikka ei täällä mitään kengurua suurempaa taida liikkua. Aamulla törmättiin goannaan:

Reissu sai siis painajaismaisen startin. Ensimmäisestä yöstä rakkaassa vanhassa pakussa oli nostalgia kaukana. Tästä ei lannistuta! Epäilemättä huippureissu muodostumassa joka tapauksessa, jos vuoden 2010 reissua on uskominen... Siispä pikku teaserina, video vuoden 2010 road tripistä Sydney - Cape Tribulation - Red Centre - Melbourne. (Video on kahdessa osassa, koska Blogger ei suostunut lataamaan koko videota.)

Part 1:

Part 2:

Coming up: Adelaide ja viininmaistelua Barossa Valleyssa!


Not all those who wander are lost. - J.R. Tolkien

Meidän koti

Notkuimme Mellussa suunnitellun parin viikon sijaan kokonaisen kuukauden. Siivosimme ja käytimme tulevan asuntomme ja kulkupelimme, rakkaan Pakumme huollossa. Ihmettelimme, kun ilmastointi haisi pahalle. Arvoitus ratkesi, kun Rohan löysi autosta koripallonkokoisen hiirenpesän. Ja siinäkö sitä pitäisi bunkata seuraavat 5 kuukautta?!?! Hiiristä päästiin eroon, ja täten, saanko esitellä, meidän koti, 'The Van' eli näin suomalaisittain 'Paku':

Halusin maalata siihen kukkia ja sateenkaaria uskottavuuden lisäämiseksi, mutta mies ei antanut lupaa. Toisaalta, tätä kukaan ei arvaa reppureissaajien campervaniksi. Täällä Ausseissa kun on sellaisia hassuja lakeja, että omassa autossaan nukkumisesta saa herkästi sakot. 

Tv-huone

Makuuhuone

Keittiö

Kylpyhuone

Takapihana koko Australia! Nyt kun välttämättömistä esittelyistä on päästy, voidaan pikkuhiljaa mennä asiaan ja aloittaa eeppinen 25 000 kilometrin Australian ympärimatka! Lisäjännitystähän hommaan tuo se, että tällä kertaa, Learner's Permit hanskassa, myös tämän tytön on tarkoitus hypätä rattiin. NO PANIC, siellä Suomessa tuskin on tarvetta pysyä poissa teiltä!

Coming up: Tien päällä day 1!

Back in the Land Down Under

Saavuimme Melbourneen keskiyöllä kahdeksan tunnin lennon jälkeen. Kerrankin maahantuloprosessi oli kivuton, vaikka laitettiin meidät sentään huumekoirien haisteltaviksi. Taivaalla loisti tuttu Southern Cross -tähtikuvio, kun ajelimme tyhjillä moottoriteillä kohti Melbournen esikaupunkialueita. Tuntui kuin ei oltaisi juuri poissa oltukaan (täällä siis venähti pitkälti vuodet 2009-10).

Nukuksimme siis Rohanin perheen nurkissa, ja aika meni sukuloidessa. Rohan on puoliksi italialainen, joten sitä sukua myös riittää. Poskia on saanut pussailla sen verran, että juro suomalainenkin oppii tavoille. 

Australia Day picnic

Kengät jalassa sisällä talossa tepastelu tuntui väärältä. Outoa oli myös juoda pitkästä aikaa hanavettä. Öisin opossumit möykkäsivät talon katolla. Vaikka ulkona on helle, sisällä palelee. Kylmien talojen lisäksi liikenneruuhkia ja pitkiä välimatkoja ei ollut ikävä. Koko ajan meitä hellittiin Melbournessa +35 asteen helteillä, mutta saimme kokea myös Melbournen kuuluisat neljä vuodenaikaa yhdessä päivässä.

Muutamia päiviä vietimme Gippslandin maaseudulla, jossa Rohanin äidillä on maatila. Kaukana kaupunkien valoista näkyi taas se uskomaton tähtitaivas, mitä Suomessa tuli ikävä. Täällä Gippslandin alueella asuu muuten jättiläismatoja, jotka voivat kasvaa yli 3 metrin pituisiksi...

Night Market

Mitä odotin eniten paluulta? Food, glorious food! Ahh, Melbournen ravintola- ja kahvilakulttuuri. Mellussa oli selkeästi massakausi. Sushijunia, halpoja sushirullia, Victoria Streetin vietnamilaista, Chinatownin kinkkiä, Lygon Streetin italialaista. Raflavinkkinä pakko hehkuttaa trendikuppila ChiChi:tä, jossa meille tarjoiltiin seitsemän kielen mennessään vievää vietnamilais-thaikkuruokalajia. Parina keskiviikkoiltana kävimme Night Marketilla juomassa sangriaa, maistelemassa herkkuja ympäri maailmaa ja kuuntelemassa livemusiikkia.

Kävimme myös tsekkaamassa Roxetten konsertin Rod Laver Arenalla. Mahtia!

Kaupassa tuoreiden vihanneksien paljous sokaisee. Ausseissa ei eineksiä syödä. Ja joka kerta etsin tietysti turhaan hedelmävaakaa. Grillausta (sekä ihon että ruoan) ja piknikkejä, niistä on Mellun kesä tehty! Vastapainoksi rehkittiin salilla. Kaiken tämän keskellä unohdimme organisoida alkavaa reissua, kevyttä 25 000 kilometrin road trippiä Australian ympäri. Jatketaan siitä ensi kerralla!