Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Let's Go Get Lost!

Thursday, April 26, 2012

Let's Go Get Lost!

Eeppinen 25 000 kilometrin Australian ympärimatka starttasi härdellin ja kiireen saattelemana. Ruokavarastot täydennettiin vanhassa Ballaratin kultakaivoskaupungissa. Ekan päivän saldoksi saatiin lopulta 600 km, ja päädyimme Victorian ja South Australian rajalle Little Desert -kansallispuistoon. Autosta näimme yhden uskomattomimmista auringonlaskuista ikinä. Taivas vaihtoi väriä tulipunaisesta pinkkiin, ja auringon laskettua näytti kuin horisontti olisi ollut liekeissä. Kamera oli tietysti ulottumattomissa.


Little Desert ei osoittautunut nimensä mukaiseksi aavikoksi. Opossumeja, noita maailman suloisimpia  tuholaisia, vilisti siellä täällä. Miljoonat pienet höttiäiset häiritsivät ruoanlaittoa, ja vetäydyimme nopeasti sisätiloihin. Lämpötila ei laskenut koko yönä kolmestakympistä, ja autossa oli lievästi sanottuna hikiset oltavat. Avasimme epätoivoisina ovet, mikä ei pudottanut lämpötilaa, mutta toi ötökät kylään. Meikäläinen säikkyi jokaista aavikon eläinten ääntä, vaikka ei täällä mitään kengurua suurempaa taida liikkua. Aamulla törmättiin goannaan:


Reissu sai siis painajaismaisen startin. Ensimmäisestä yöstä rakkaassa vanhassa pakussa oli nostalgia kaukana. Tästä ei lannistuta! Epäilemättä huippureissu muodostumassa joka tapauksessa, jos vuoden 2010 reissua on uskominen... Siispä pikku teaserina, video vuoden 2010 road tripistä Sydney - Cape Tribulation - Red Centre - Melbourne. (Video on kahdessa osassa, koska Blogger ei suostunut lataamaan koko videota.)

Part 1:

Part 2:

Coming up: Adelaide ja viininmaistelua Barossa Valleyssa!


Not all those who wander are lost. - J.R. Tolkien

Labels: , , , , ,

1 Comments:

Blogger sandr-A-licious said...

en voi kattoa näitä videoita läpi ku tulee kauhee kiapuu takasin :(

May 5, 2012 at 4:05 PM  

Post a Comment

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home