May All Beings Be Happy!

Oli siis aika vihdoin kirjaimellisesti karistaa Delhin pölyt ja suunnata pohjoiseen kohti vehreämpiä laitumia ja Himalajan juurella sijaitsevaa McLeod Ganjin kylää, jossa tulisimme viettämään seuraavat kahdeksan päivää meditoiden ja opiskellen tiibetiläistä buddhalaisuutta. Matkustimme pykälää alemmassa luokassa, ja möykkääminen jatkui läpi yön. Junassa tuli yksityisyyttä ikävä ihmisten jatkuvasti pällistellessä. Rohanin avatessa läppärin ympärille kerääntyi yleisö kurkkimaan olan yli. Matkatavarat oli luonnollisesti köytetty kiinni massiivisin ketjuin ja riippulukoin, käsilaukku turvassa tyynyn alla. Olisi pitänyt jo ajat sitten tajuta, että se suurin hasardi myös Intiassa on oma laho pää. Tajusin nimittäin hävittäneeni rakkaan iPodini, ylläripylläri, ja valitettavasti tästä ei voi syyttää Intiaa.

Juna-asemalta nappasimme taksin kohti McLeod Ganjia, jonne siis Dalai Lama pakeni Tiibetistä vuonna 1959. Kolmen tunnin matka meni taas hengitystä pidätellen sydän kurkussa elämäänsä kyllästyneen kuskin kyydissä. McLeod Ganjista jatkoimme kolme kilometriä ylemmäs vuorille, jossa sijaitsee metsän keskellä Tushita Meditation Centre.  Ei ollenkaan paskemmat maisemat ylös vuorille, ja alas laaksoon. Kuski nosti älämölön, kun ei mielestään saanut tarpeeksi korvausta, vaikka hinta oli sovittu etukäteen. Jopa aina niin rauhallisen Rohanin sappi kiehahti. Koska kylttejä hiljaisuudesta oli muistuttamassa joka puolella, ja aloimme saada möykkäämistä paheksuvia katseita ympärillä liikuskelevilta punaviittaisilta munkeilta, lopulta annoimme periksi, ja kuski sai puolet siitä, mitä hän vaati. Toivottavasti hän nauttii seuraavasta elämästään ameebana.

Kurssilla oli 90 osanottajaa eri puolilta maailmaa, osa varsin hipinoloista porukkaa, ikähaitari 20-70. Kurssi käytiin täydellisessä hiljaisuudessa, ja kaikkea kontaktia toisiin kanssakärsijöihin tuli välttää. Kellot, kamerat, läppärit, soittimet, puhelimet ja muut mahdolliset häiriötekijät takavarikoitiin. Ainoastaan buddhalaisuuteen liittyvät dharmakirjat olivat sallittuja. Naiset ja miehet majoitettiin erikseen. Monsuunikausi oli juuri päättynyt, ja huoneet olivat hieman homeessa, kosteita ja kylmiä. Löyhkäävät kyykkyvessat tulivat tutuiksi, vaikka ns. huljuttelua en vielä opetellut, vaan tukeuduin länsimaalaisten iljettävän epähygieeniseen tapaan eli vessapaperiin, jota olin salakuljettanut kassillisen. Ruoka vaikutti joskus siltä, että se oli jo käynyt  jonkun mahassa, mutta eipä sinne kulinaarisia nautintoja tultu hakemaan, sitä paitsi koko viikko ruokineen maksoi vähemmän kuin yksi hotelliyö monessa muussa mestassa (salakuljetin myös suklaata).

Aamukuudelta joka päivä gongit kutsuivat ensimmäiseen meditointisessioon. Meditointisessiot kestivät 45 minuuttia, mutta tuntuivat ikuisuudelta. Meikäläisen ensimmäiset meditoinnit eivät olleet kovin hedelmällisiä. Kun yrittämällä yrittää olla liikkumatta ja ajattelematta mitään, se osoittautuu varsin vaikeaksi. 'Keskity hengitykseen, keskity hengitykseen... Voi helvetti, että tulee pitkä viikko... KURISTAN Rohanin kun puhui miut ympäri tähän.... Keskity hengitykseen... Toivottavasti maha ei murise... Pakko nielaista... Tuntuu, että koko sali kuuli... Keskity hengitykseen... Onko tuon munkin pakko lipittää sitä teetänsä niin kovaäänisesti?? Koita tässä nyt keskittyä!! ...Jalkaan koskee.... Miltähän tuntuisi syntyä apinaksi? ....Selkään koskee... Keskity sieraimiin, keskity sieraimiin... Korvaa kutittaa... ARGH haluun raapia!!... Keskity, kutitus on vaan mielessä... I'm on the right track baby I was born this way... KESKITY!!! ....Tekee mieli avata silmät...  ....Hitto, että intialainen rommi virtaa, kun tämä on ohi... Ainiin ne sieraimet...' 

Aamupalan jälkeen jäi yleensä vajaa tunti vapaa-aikaa, ja kiipesin useimmiten katolle treenaamaan. Aurinkotervehdyksiä auringon noustessa vuorien takaa upeiden maisemien avautuessa alapuolella... Toimi mielen rauhoittamisen keinona meikäläisen kohdalla huomattavasti paremmin kuin yksikään meditointisessio!

Tushita on varsinainen apinoiden planeetta. Alueella vaanivat kymmenet jos ei sadat apinat vaanivat nälkäisen totuuden etsijän vähäisiä ruoanrippeitä. Alueelle on palkattu apinavahteja, joiden tehtävänä on suojella Tushitan asukkaita, ja estää apinoita valloittamasta esimerkiksi suihkutiloja. Koko alueella löyhkäsivät kyykkyvessojen voimakas kusen ja muiden sivutuotteiden lemu, mukaanlukien asuintiloissa. Ihmettelin, eikö muita tosiaan häiritse kuvottava virtsanhaju, vai ovatko he niin paljon pidemmällä meditaatiossaan, että pystyvät sulkemaan sen mielestään?

Aamupalan jälkeen oli parin tunnin mittainen luentosessio buddhalaisuudesta, jota veti  vanha höperö jenkkiukkeli, joka oli ollut 15 vuotta munkkina. Ukkelilta ei tarinat hippinuoruudesta kesken loppuneet, ja yleensä hän unohti, mistä oli puhumassa. Vaikka välillä jorinat pölyhiukkasen syvimmästä olemuksesta menivät yli hilseen, ukko puhui myös paljon asiaa. 

Luentoja seurasi joogasessio espanjalaisen 'Love your body! Love your body!' hihhulin johdolla. Keskipäivän auringossa olisi tehnyt mieli heittää ylimääräiset vaatteet pois, mutta tiibetiläiset munkit eivät välttämättä olisi arvostaneet elettä. Aamulla ja illalla sen sijaan oli viileää ja joutui kääriytymään shaaliin. Päiväjärjestykseen kuului myös karma yoga, eli toisin sanottuna työnteko, ja meille nakitettiin lounastiskien peseminen yhdessä muutaman muun kanssa. Jotain hyvää olen ilmeisesti edellisessä elämässä tehnyt, kun en joutunut hinkkaamaan edellä kuvailtuja saniteettitiloja.

Jännä juttu, miten pitkältä aika tuntuu kun jää yksin omien ajatustensa kanssa kahdeksaksi päivää. Oli nimittäin elämäni pisimmät kahdeksan päivää. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

'It is very important to generate a good attitude, a good heart, as much as possible. From this, happiness in both the short term and the long term for both yourself and others will come.' His Holiness the 14th Dalai Lama


Osa kuvista osoitteesta: www.tushita.info