May All Beings Be Happy pt II

Eli siis jatkoa edelliseen postaukseen!

Tushitassa vallitsevasta täydellisestä kommunikaatiokiellosta sai poiketa kerran päivässä tunnin mittaisessa keskusteluryhmätuokiossa. Keskustelutuokiot olivat varsin mielenkiintoisia, sillä ryhmäläiseni olivat aika omalaatuista porukkaa, jotka uskoivat jokaisen muurahaisen joskus olleen oma äiti. Kun ihmettelin ääneen jälleensyntymän ja karman logiikkaa vedoten maailman jatkuvasti kasvavaan väkilukuun ja eläinten kykyyn toimia oikein tai väärin, puita halailevat hipit lyttäsivät kapeakatseisen länsimaalaisen maailmankatsomukseni maan alle. 'Screw you hippies, I'm going home!!!'

Kurssin alussa meitä kehotettiin olemaan tappamatta ei pelkästään toisiamme, vaan pienintäkään hyttystä. Käytännössä tämä tarkoitti mm. sitä, että kävelimme varovasti, ettemme vain tallaa minkään eläväisen päälle. Asunnoissa kuokkivat mahdolliset etanat, yöperhoset, hämähäkit ja muut piti niitä vahingoittamatta poistaa tai vaihtoehtoisesti antaa olla. Tunnustan nyt syntini, yhtenä aamuna joogamatolleni lensi iso ruma ötökkä, ja yritin varovasti huitaista sen pois... Mutta ötsikkä meni ja heitti veivinsä. Paniikissa vilkuilin ympärilleni, ei kai kukaan nähnyt? Pistäisivät vielä polttohautaamaan.

Iltapäivällä jatkuivat luennot, joiden jälkeen seurasi pari meditointisessiota lisää.  Joskus meditointi oli ohjattua, jolloin keskityttiin ajattelemaan jotakin aihetta. Yhtenä päivänä aiheena oli kuolema ja kärsimys. Ensin kävimme mielessämme läpi oman kuolemamme (varsin mieltä ylentävää). Buddhalaisuuden mukaan kuolemaa tulee ajatella, jotta ymmärtää elää merkityksellisesti.  Toisessa meditaatiosessiossa munkki kävi läpi kärsimyksen syitä, ja puhui vanhenemisesta. '26 vuoden iässä keho alkaa rapistua...' Joku repesi. Nauru tarttui ja kohta itse kukin hekotti. Tiibetiläismunkkiparka meni aivan hämilleen, ja yritti jatkaa: '... Ja kuolema'. Koko salin 90 meditoijaa räjähti huutonauruun. 'Kolmas kärsimyksen syy...' Munkki ei tiennyt mitä tehdä, gompassa (meditointisalissa) ei varmaan joka päivä räkätetä kuolemalle. Pakko kuitenkin tähän mainita, että moni ohjatuista meditaatioista olivat aika voimakkaita kokemuksia, kuten esimerkiksi silloin, kun samaistuimme meditaatiossa jonkun läheisen kärsimykseen tai pahaan oloon.

Yhtenä päivänä tauolla hiivin keittiöön hakemaan teetä. Hipinnäköinen tyttö kuiskasi: 'Special tea... Relax!' ja iski teepussin mukiini. Tee tuoksahti hieman erikoiselle. Palasin takaisin gompaan, ja yhtäkkiä harmaahapsen turinat kaikkien olentojen yhteydestä ja kaiken olevaisen riippumattomasta tyhjyydestä kuulostivat täydellisen järkeviltä!

Rauhallinen mieli vaatii ilmeisesti vielä harjoitusta, sillä vielä viimeisenä aamuna gongipojan kumauttaessa meditoimaan oli lähellä etten mennyt ja kumauttanut poikaa gongilla päähän. Illalla keräännyimme pihalla olevan stupan ympärille. Kaikki sytyttivät vuoron perään kolme kynttilää stupan päälle. Ensimmäinen kynttilä oli omistettu kaikille Tushitassa. Toinen kynttilä oli omistettu jollekin läheiselle, jolla on vaikeuksia elämässä. Kolmas kynttilä oli omistettu kaikille olevaisille.

Oli henkisesti rankempaa kuin kuvittelin pitää seuraa omalle päälleen kahdeksan päivää. Suosittelen! Halvempaa ja toimivampaa kuin yksikään terapia. Olisi mahtavaa, jos voisin jatkaa meditaatiota tulevaisuudessa, mutta voi olla aika hiljaista, kun olen tottunut hieman erilaiseen pään nollaukseen. Lukuisat kurssilla olevat, joiden kanssa juttelin, olivat vakaasti sitä mieltä, että meditoimalla he ovat pelastaneet elämänsä, ja ratkaisseet ongelmansa. Kolmekymppinen lontoolaisnainen avautui kiertäneensä vuosia eri ashrameja ja käyttäneensä kymmeniä tuhansia puntia terapiaan, ja näkevänsä nyt kaiken täydellisen selkeästi, kaikki masennuksensa syyt yhdellä kirjan aukeamalla.

Mitä siellä sitten opetettiin? No jotain sellaista, että avain onnelliseen elämään on samaistuminen toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan, ja sen myötä hyvän, rakastavan, toisille ihmisille omistetun elämän eläminen. Onnellisuus lähtee oman mielen sisältä, eikä ole saavutettavissa minkään muun (toisen ihmisen, materian, uskon, elämäntilanteen tai muun pinnallisen aistimaailman) kautta. Ongelmat kaikissa ihmissuhteissa johtuvat vain ja ainoastaan neuroottisen, itsekeskeisen mielemme heijastaessa negatiivisuutta toisiin kohteisiin. Kun tuntee oman mielensä ja sen toiminnan (mieli buddhalaisuudessa on eri asia kuin miten me sen ehkä ymmärtäisimme), pystyy näkemään omat negatiiviset tunteet objektiivisesti. En kääntynyt buddhalaiseksi, mutta näen asiat kieltämättä uudella tavalla.

'The very purpose of life is to be happy. From the very core of our being, we desire contentment. In my own limited experience I have found that the more we care of the happiness of others, the greater is our own sense of well-being. Cultivating a close, warmhearted feeling for others automatically puts the mind at ease. It helps remove whatever fears or insecurities we may have and gives us the strength to cope with any obstacle we encounter. It is the principal source of success in life. Since we are not solely material creatures, it is a mistake to place all our hopes for happiness on external development alone. The key is to develop inner peace.' His Holiness the 14th Dalai Lama

Ne olivat tämän blogin ensimmäiset ja viimeiset filosofiset pohdinnat, seuraavassa postauksessa paluu paheelliseen elämään McLeod Ganjissa!


Osa kuvista osoitteesta: http://www.tushita.info

May All Beings Be Happy!

Oli siis aika vihdoin kirjaimellisesti karistaa Delhin pölyt ja suunnata pohjoiseen kohti vehreämpiä laitumia ja Himalajan juurella sijaitsevaa McLeod Ganjin kylää, jossa tulisimme viettämään seuraavat kahdeksan päivää meditoiden ja opiskellen tiibetiläistä buddhalaisuutta. Matkustimme pykälää alemmassa luokassa, ja möykkääminen jatkui läpi yön. Junassa tuli yksityisyyttä ikävä ihmisten jatkuvasti pällistellessä. Rohanin avatessa läppärin ympärille kerääntyi yleisö kurkkimaan olan yli. Matkatavarat oli luonnollisesti köytetty kiinni massiivisin ketjuin ja riippulukoin, käsilaukku turvassa tyynyn alla. Olisi pitänyt jo ajat sitten tajuta, että se suurin hasardi myös Intiassa on oma laho pää. Tajusin nimittäin hävittäneeni rakkaan iPodini, ylläripylläri, ja valitettavasti tästä ei voi syyttää Intiaa.

Juna-asemalta nappasimme taksin kohti McLeod Ganjia, jonne siis Dalai Lama pakeni Tiibetistä vuonna 1959. Kolmen tunnin matka meni taas hengitystä pidätellen sydän kurkussa elämäänsä kyllästyneen kuskin kyydissä. McLeod Ganjista jatkoimme kolme kilometriä ylemmäs vuorille, jossa sijaitsee metsän keskellä Tushita Meditation Centre.  Ei ollenkaan paskemmat maisemat ylös vuorille, ja alas laaksoon. Kuski nosti älämölön, kun ei mielestään saanut tarpeeksi korvausta, vaikka hinta oli sovittu etukäteen. Jopa aina niin rauhallisen Rohanin sappi kiehahti. Koska kylttejä hiljaisuudesta oli muistuttamassa joka puolella, ja aloimme saada möykkäämistä paheksuvia katseita ympärillä liikuskelevilta punaviittaisilta munkeilta, lopulta annoimme periksi, ja kuski sai puolet siitä, mitä hän vaati. Toivottavasti hän nauttii seuraavasta elämästään ameebana.

Kurssilla oli 90 osanottajaa eri puolilta maailmaa, osa varsin hipinoloista porukkaa, ikähaitari 20-70. Kurssi käytiin täydellisessä hiljaisuudessa, ja kaikkea kontaktia toisiin kanssakärsijöihin tuli välttää. Kellot, kamerat, läppärit, soittimet, puhelimet ja muut mahdolliset häiriötekijät takavarikoitiin. Ainoastaan buddhalaisuuteen liittyvät dharmakirjat olivat sallittuja. Naiset ja miehet majoitettiin erikseen. Monsuunikausi oli juuri päättynyt, ja huoneet olivat hieman homeessa, kosteita ja kylmiä. Löyhkäävät kyykkyvessat tulivat tutuiksi, vaikka ns. huljuttelua en vielä opetellut, vaan tukeuduin länsimaalaisten iljettävän epähygieeniseen tapaan eli vessapaperiin, jota olin salakuljettanut kassillisen. Ruoka vaikutti joskus siltä, että se oli jo käynyt  jonkun mahassa, mutta eipä sinne kulinaarisia nautintoja tultu hakemaan, sitä paitsi koko viikko ruokineen maksoi vähemmän kuin yksi hotelliyö monessa muussa mestassa (salakuljetin myös suklaata).

Aamukuudelta joka päivä gongit kutsuivat ensimmäiseen meditointisessioon. Meditointisessiot kestivät 45 minuuttia, mutta tuntuivat ikuisuudelta. Meikäläisen ensimmäiset meditoinnit eivät olleet kovin hedelmällisiä. Kun yrittämällä yrittää olla liikkumatta ja ajattelematta mitään, se osoittautuu varsin vaikeaksi. 'Keskity hengitykseen, keskity hengitykseen... Voi helvetti, että tulee pitkä viikko... KURISTAN Rohanin kun puhui miut ympäri tähän.... Keskity hengitykseen... Toivottavasti maha ei murise... Pakko nielaista... Tuntuu, että koko sali kuuli... Keskity hengitykseen... Onko tuon munkin pakko lipittää sitä teetänsä niin kovaäänisesti?? Koita tässä nyt keskittyä!! ...Jalkaan koskee.... Miltähän tuntuisi syntyä apinaksi? ....Selkään koskee... Keskity sieraimiin, keskity sieraimiin... Korvaa kutittaa... ARGH haluun raapia!!... Keskity, kutitus on vaan mielessä... I'm on the right track baby I was born this way... KESKITY!!! ....Tekee mieli avata silmät...  ....Hitto, että intialainen rommi virtaa, kun tämä on ohi... Ainiin ne sieraimet...' 

Aamupalan jälkeen jäi yleensä vajaa tunti vapaa-aikaa, ja kiipesin useimmiten katolle treenaamaan. Aurinkotervehdyksiä auringon noustessa vuorien takaa upeiden maisemien avautuessa alapuolella... Toimi mielen rauhoittamisen keinona meikäläisen kohdalla huomattavasti paremmin kuin yksikään meditointisessio!

Tushita on varsinainen apinoiden planeetta. Alueella vaanivat kymmenet jos ei sadat apinat vaanivat nälkäisen totuuden etsijän vähäisiä ruoanrippeitä. Alueelle on palkattu apinavahteja, joiden tehtävänä on suojella Tushitan asukkaita, ja estää apinoita valloittamasta esimerkiksi suihkutiloja. Koko alueella löyhkäsivät kyykkyvessojen voimakas kusen ja muiden sivutuotteiden lemu, mukaanlukien asuintiloissa. Ihmettelin, eikö muita tosiaan häiritse kuvottava virtsanhaju, vai ovatko he niin paljon pidemmällä meditaatiossaan, että pystyvät sulkemaan sen mielestään?

Aamupalan jälkeen oli parin tunnin mittainen luentosessio buddhalaisuudesta, jota veti  vanha höperö jenkkiukkeli, joka oli ollut 15 vuotta munkkina. Ukkelilta ei tarinat hippinuoruudesta kesken loppuneet, ja yleensä hän unohti, mistä oli puhumassa. Vaikka välillä jorinat pölyhiukkasen syvimmästä olemuksesta menivät yli hilseen, ukko puhui myös paljon asiaa. 

Luentoja seurasi joogasessio espanjalaisen 'Love your body! Love your body!' hihhulin johdolla. Keskipäivän auringossa olisi tehnyt mieli heittää ylimääräiset vaatteet pois, mutta tiibetiläiset munkit eivät välttämättä olisi arvostaneet elettä. Aamulla ja illalla sen sijaan oli viileää ja joutui kääriytymään shaaliin. Päiväjärjestykseen kuului myös karma yoga, eli toisin sanottuna työnteko, ja meille nakitettiin lounastiskien peseminen yhdessä muutaman muun kanssa. Jotain hyvää olen ilmeisesti edellisessä elämässä tehnyt, kun en joutunut hinkkaamaan edellä kuvailtuja saniteettitiloja.

Jännä juttu, miten pitkältä aika tuntuu kun jää yksin omien ajatustensa kanssa kahdeksaksi päivää. Oli nimittäin elämäni pisimmät kahdeksan päivää. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

'It is very important to generate a good attitude, a good heart, as much as possible. From this, happiness in both the short term and the long term for both yourself and others will come.' His Holiness the 14th Dalai Lama


Osa kuvista osoitteesta: www.tushita.info