Kerala backwaters

Vietimme viimeisen päivän Keralassa houseboat -risteilyn merkeissä Keralan backwaterseilla (järvien, jokien, kanaalien ja laguunien muodostama verkosto). Vika ilta Kovalamissa hieman venähti, ja Rohanilla oli täysi työ raahatessa meikäläinen kamppeineni aamujunaan Alleppeyn kaupunkiin, josta useimmat houseboatit lähtevät. Ramesh oli järkännyt meille myös kyydin asemalta, joka osoittautui kahdeksi skootteriksi, joihin sulloimme itsemme kaikkine rinkkoinemme ja kasseinemme. Mopokyyti Intian teillä ei olisi välttämättä sillä hetkellä maistunut, mutta minkäs teet... Pari sydäriä oli lähellä. 

Meillä oli Keralan kuppaisin paatti. Tai no, näimme myös kuraisempia, mutta ne olivat uponneita. Palmujen reunustavia jokia pitkin purjehtiessa vastaan lipui toinen toistaan loisteliaampia vesipalatseja, kun meidän veneemme oli yltä päältä homeessa ja pysyi hädin tuskin pinnalla. Maisemat olivat kuitenkin hulppeat, ja arskakin paistoi pitkästä aikaa. 

Meillä oli oma kuski/kokki messissä, jolla oli paljon asiaa, mutta ei valitettavasti yhtään sanaa yhteistä kieltä. Veneestä näimme läheltä kylien elämää backwaterseiden varrella, jossa koulubussina toimii kanootti. Illaksi ankkuroimme paikalliseen kylään. Auringonlasku oli sentään mahtava! 

Makuuhuoneessa haisi home ja maali (kotietsinnän jälkeen nurkasta löytyi maalipurkkeja, mutta ei niitä kyllä siihen paattiin oltu käytetty). ­­­­­­Liskojen yö meni näitä höyryjä hengitellessä tuskaisen kuumassa huoneessa (huoneessa oli kolme tuuletinta, joista yksikään ei toiminut) ja yöunet jäivät siis lähes olemattomiksi.

Matkavinkki kaikille Keralaan matkustaville: Tsekkaa houseboat ennen kuin maksat!

Elefanttiajelulla Keralassa

Yhtenä aamuna raahauduimme siis kamalassa kankkusessa elefanttifarmille, missä pääsimme ajelun lisäksi myös pesemään ja syöttämään fantteja. 

Kassillinen banaaneja ja jättiämpärillinen riisiä katosi parempiin suihin hetkessä. Oli aika hassua silittää elefantin kieltä.

Sää ei hellinyt Kovalamissa koko aikaa, vaan muutaman päivänajan satoi vettä nonstop. Rohanin paiskiessa duunia meikäläinen kuoli tylsyyteen. Löysin vaellusretkelläni paikallisten lihaskimppuintialaisten autotalli-kuntosalin. Omistaja kuitenkin sanoi, että se on suljettu, sillä kookospähkinä oli pudonnut katon läpi, ja lattia tulvii. Kerroin hänelle kaipaavani kunnon punttitreeniä jatkuvan repunnostelun jälkeen sen verran, ettei puoli metriä vettä lattialla häiritse. Jumppaohjaaja pääsi elementtiinsä, kun nuori intialaisjamppa katseli tohkeissaan, kun väänsin vatsalihaksia, ja pääsin opettamaan hänelle vatsalihastreeniä.

Asiasta kukkaruukkuun, reppumatkailijoiden suosikkipuheenaiheeseen eli suoliston toimintaan. Varanasin totaalisen elimistön tyhjennyksen jälkeen jo kuukauden ajan vatsa on toiminut moitteettomasti. Olemme syöneet ihan mitä huvittaa ja käsidesin lutraus on mennyttä aikaa. Ennen Keralaa aloin jo uskoa, että tulinen intialainen ruoka on pelkkä myytti. Täällä kuitenkin saimme taivaallista intialaista, erilaisia meren herkkuja kuten jättikatkiksia ja kalmaria Keralan tuliseen tyyliin curryssa tai kalaa banaaninlehdessä mm-mm-mmmmm!! Kaljaa sai mukiin kaadettuna joka paikasta, pullo piilossa pöydän alla. Yhdessä ravintolassa kalja kaadettiin teepannuun, jotta naamiointi olisi vakuuttavampaa. Monissa mestoissa sai myös cocktaileja, hallelujah! 

Ramesh järkkäsi meille viimeiseksi päiväksi Keralassa houseboat -risteilyn Keralan backwaterseilla, palataan siihen ensi kerralla!!!

PS. JOULUJA!!!!

Päivät muuttuu viikoiksi Keralassa

Missä palmupuut on puita vaan, miehet kulkee hameet päällä ja elämä on leppoisaa? Keralassa! Alkuperäisen suunnitelman mukaan oli tarkoitus viipyä Kovalamissa muutama  yö, ja siirtyä toiseen rantsukohteeseen Varkalaan. Kovalamin ykköspartsilla chillatessa ja katsellessa auringon laskevan punaisena tulipallona Intian Valtamereen, huomasimme kuitenkin pian päivien muuttuneen viikoiksi. 

Hankin itselleni uutta rusketusta kuoriutuneen tilalle rantsussa, jossa kaupustelijat yrittivät tyrkyttää rumpuja ja peittoja, juuri mitä jokainen auringonpalvoja kaipaa! Aallokko oli niin voimakas, että tuntui kuin olisi pesukoneessa, joten vedessä lilluminen sai jäädä kastautumisen tasolle. Yhtenä päivänä katselimme partsilta kun rantsussa oli menossa jonkin sortin kalabaliikki. Rantavahdit kiirehtivät ajamaan ihmisiä pois vedestä punaiset liput liehuen. Nuoren paikallisen tytön ruumis oli ajelehtinut rantaan. Tyttö kannettiin pois kulkueessa koko kylän seuratessa. 

Isoksi yllätykseksi hotellin intialainen omistaja kävi rupattelemaan suomea. Ramesh, 33, oli asunut 15 vuotta Suomessa ja muun muassa pyörittänyt Mikkelissä intialaista ravintolaa, joka oli jatkuvasti tupaten täynnä. Pakkaset, verotus ja Suomen stressaava elämänrytmi ei kuitenkaan maistunut Rameshille, joten vuosi sitten hän muutti takaisin kotikonnuilleen, nappasi vielä suomalaisen vaimon mukaan ja pystytti hotellin ja ravintolan. The good life! Rameshin Tandoor -raflassa saatiin yhdet parhaimmista safkoista koko reissulta.

Rohan osti meille laatikollisen olutta, ja kerkesimme jo miettiä, kuinka ehdimme juomaan sen kaiken Kovalamissa vain muutamassa päivässä. Tämä ei kuitenkaan muodostunut ongelmaksi, kun Ramesh liittyi seuraamme Lighthouse Beach Hotellin ykköspartsille tissuttelemaan pitkälle aamun pikkutunteihin. 'Drinking with the Finnish people is the most difficult thing', Ramesh filosofoi. Hyvin se näytti kuitenkin onnistuvan. 

Aamulla meille oli varattu elefanttiratsastus, ja tällä kertaa tuntui, että elefantti keinui hieman liikaa. Mut siitä lisää next time...!!!

Takaisin mantereelle ja nokka kohti Etelä-Intiaa!

Ennen paluuta manner-Intiaan akut ladattuina kaiken rantsussa lekottelun jälkeen vietimme yhden yön Andamaanien pääkaupungissa Port Blairissa, jonka kautta otimme pehmeän laskun takaisin Intian kohellukseen. Ilta meni maistellessa erilaisia ällömakeita intialaisia leivonnaisia ja nauraessa Intian Masterchefille. Näihin leivonnaisiin muuten isketään usein aitoa hopeaa tai kultaa koristeeksi, jota intialaiset mässyttävät 13 tonnia vuodessa. Voihan sen niinkin käyttää.

Port Blair

Ennen Etelä-Intiaa, Keralaa ja Goaa, meillä oli yhden yön välietappi Chennaissa, Intian itärannikolla, jonne lensimme Andamaaneilta kaljayhtiön Kingfisherin koneella. Alunperin oli tarkoitus olla kolme yötä Chennaissa, mutta kaljayhtiö päätti siirtää lentoa pari päivää myöhemmäksi. Koneesta ei juuri Chennaita näkynyt saastepilven alta. Hinkuyskä alkoikin tehdä tuloaan jo ensimmäisenä päivänä, ja siten ei harmittanut, että jo seuraavana päivänä jatkoimme matkaa. 

Päivä Chennaissa meni netissä sekä länsimaista safkaa metsästämässä, oli taas pakko saada breikki kaikesta currysta. Vaellettiin tuntikausia Chennain kaduilla, joilla ei muuten lehmät laiduntaneet niin kuin muualla, vaan teitä reunustivat puut! Kysyttiin tietä ainakin 10 ihmiseltä, mutta ainoastaan pienet koulupojat ymmärsivät edes kysymyksen verran englantia. 

Koneesta Keralaan näkyi pelkkää palmumetsää. Trivandrumin (nimi muutettu Thiruvananthapuramista ymmärrettävistä syistä) lentokentältä otimme taksin Kovalamiin, Keralan osavaltion suosituimpaan rantalomakohteeseen. Jos koulutuksen taso kommunistisessa Keralassa on Intian korkein, se ei näkynyt taksikuskissa. 'Welcome to Kerala madam! Kerala very nice place. From which country you come?' 'Finland.' 'England?' 'No, FFFinland.' 'Fingland? Which place is that? European?' 

Saavuimme Lighthouse Beachille illalla, ja kävimme kahlaamaan läpi hotelleja etsien sopivaa majataloa muutamaksi yöksi. Päädyimme vihdoin parhaimmalla pelipaikalla seisovaan sviittiin Lighthouse Beach Hotellissa, jossa oli iso parveke suoraan rannalla, ja mahtavat näkymät majakasta koko rantakadun toiseen päähän. Omistajan tuodessa saman tien oluset parvekkeelle, tuumittiin, ettei muuten olla menossa täältä minnekään ihan vähään aikaan...

To be continued...

Chillailua Andamaaneilla, Neil Island

Viikon jälkeen Havelock Islandilla siirryimme lautalla Neil Islandille. Neil Islandilta ei montaa majapaikkaa löytynyt, ja päädyimme tämännäköiseen majaan, n. 5 euroa yö:

Ajatus bambumajasta rannalla viehätti aluksi, mutta ilmeisesti olen sen verran prinsessa, että muutaman yön jälkeen alkeelliset olosuhteet tuhatjalkaisineen, jättihämähäkkeineen, -rupikonnineen sekä lentävine skorpioneineen saivat riittää. Vaihdoimme pykälää elitistisempään bambumökkiin, vajaa 20 euroa yöltä. Neil Islandilla ei ollut montaa turistia, ja saatiin loikoilla saaren ykkösbiitsillä ihan keskenämme. Rannatkaan eivät kyllä olleet ihan niin kuvauksellisia kuin Havelockilla. Viisi päivää meni enemmän tai vähemmän riippumatossa keinuen tai rantsussa levyttäen laiskuudesta nauttien. Toki urheilijan oli vähän sitäkin sivussa harrastettava, ettei pääse kaljamaha kasvamaan.

Kerran ruokaa ravintolassa odotellessa lueskelin saaren paikallislehteä. Lehden pääotsikot kuvasivat aika hyvin koko Intiaa: 'Roads in very bad shape', 'Police out of station most of the time', 'Building of.... neverending', 'Fake employees working', 'Hospital lacks trained professional', 'Vendors encroach roads', sekä 'Beaches fail to provide basic amenities for tourists'. Intia.

Saa nähdä, kuinka kauan Intia kykenee suojelemaan saariaan turismin huonoilta vaikutuksilta, vaikka Andamaaneja onkin vaikea kuvitella Thaimaan kaltaisena turistirysänä. Havelockin rantsu numero seiskalla oli poliiseja vahtimassa intialaisturisteja, jotka eivät vielä toistaiseksi ole onnistuneet roskaamaan Andamaaneja pilalle (intialaiset kun ovat tottuneet viskaamaan roskat juuri siihen, missä sattuvat olemaan).  Vielä ei Andamaaneilta viiden tähden resortteja löydy, mutta rakentaminen on täydessä vauhdissa. Go before it's too late!

Next time: Täysin rentoutuneina paluu manner-Intian kohellukseen, tällä kertaa kohteena Etelä-Intia!

Chillailua Andamaaneilla, Havelock Island

Yli kuukauden jälkeen Intian hullunmyllyssä tauko tuli tarpeeseen. Otimme lomaa lomastamme ja suuntasimme Andamaanien paratiisisaarille 12 päiväksi. Lento Kolkatasta oli muutaman tunnin myöhässä sumun vuoksi. Kun parin tunnin lennon jälkeen laskeuduimme pääkaupunkiin Port Blairiin, en voinut uskoa, kuinka sujuvan jouhevasti luistaen ilman jonoja pääsimme pois kentältä ja suoraan lauttaan kohti saaria. Aivan kuin Intiassa ei enää oltaisikaan.

Arska paistoi ja palmusaaria lipui ohitse, ja parin tunnin risteilyn jälkeen saavuimme Havelock Islandille. Toistakymmentä riksakuskia hyökkäsi kimppuun, ja totesimme, että olemme sittenkin edelleen Intiassa. Ahdistelu loppui kuitenkin siihen, ja loppuloman saimme olla täysin rauhassa.

Andamaanit ovat budjettimatkaajan paratiisisaaret. Kuski ajelutti meitä alle eurolla bambumajasta toiseen, kun etsimme sopivaa mökkiä. Tämmöinen maja irtosi vajaa 20 eurolla per yö, kalliimpaa kuin manner-Intiassa, mutta halpaa kuin saippua verrattuna moniin muihin paratiisisaariin.

Mökistä 50 metriä rantsuun, Beach no. 5 (rannat on siis numeroitu, kun eivät jaksaneet keksiä nimiä). Muutamia satunnaisia turisteja lukuunottamatta biitsi oli meidän. Viikko Havelockilla meni hetkessä rantsussa levyttäen ja vedessä lilluen. Päivät menivät nopeasti myös siksi, että neropatti-intialaiset pitävät saarensa manner-Intian kanssa samassa ajassa, vaikka saaret ovat lähempänä Thaimaata kuin Intiaa. Näin ollen viideltä iltapäivällä oli jo pilkkopimeää.

Yhtenä päivänä vaivauduimme matkaamaan saaren toiselle puolelle, jossa sijaitsi Aasian kauneimmaksi rannaksi jossakin rankattu biitsi eli Beach no. 7. Ei ollenkaan paskempi. Luonnontilassa, eikä juurikaan turankeja.  Parisenkymmentä intialaisturistia pulikoi omassa parvessaan jonkin aikaa (kaikki vaatekerrokset päällä tietysti). Päättelimme, että väenpaljouteen tottuneina intialaisturistit tuntisivat olonsa yksinäiseksi, jos siirtyisivät kauemmaksi muista lajitovereistaan.

Yli +35 asteen helteessä lomailijalle olisi maistunut kylmä huurteinen, valitettavasti Andamaaneilla tätä jumalten nektaria ei juurikaan tarjoilla. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, vaan onnistuimme löytämään hyvin piilotetun viinakioskin, jossa kävimme tankkaamassa.

Päivä päivältä nahka ruskistui, ja intialainen henkilökunta masentui, kun pilaan 'kauniin' valkoisenkalpean ihoni. Intialaisille vaalea iho on pakkomielle, ja kaupoista on vaikea löytää saippuaa, kosteusvoidetta tai juuri mitään tuotetta, joka ei vaalentaisi ihoa. Viimeisenä päivänä Havelockilla onnistuin kärventämään nahkani joka puolelta ravunpunaiseksi, kiitos ihoa ohentavan malarialääkkeen. Kirkas turkoosi vesi oli saarilla lähes yhtä lämmintä kuin ilma, ja meressä lilluessani tunsin olevani kuin rapuliemessä.

Andamaanit olivat täydellinen breikki hektisestä Intiasta. Tuntui, ettei Intiassa ollakaan enää ilman kaikkea sitä melu- ja muuta saastetta, tyrkytystä, köyhyyttä, paskaisuutta ja hektisyyttä. Biitsillä ja muuallakin sai pitää päällänsä ihan mitä sattui huvittamaan ilman paheksuvaa mulkoilua. 

Seuraavassa postauksessa luvassa lisää levytystä paratiisisaarilla!!

Viimeinen etappi Pohjois-Intiassa

Kolkata on mukava kaupunki! Ei kylläkään poistuttu hotellista koko aikana. Taksista kuikuillessa brittiläiset vaikutteet pisti silmään, mutta muuten ikkunasta näkyi samat roskatunkiot kuin joka paikassa muuallakin. Kuskin piti kysyä tietä 11 kertaa ennen kuin tärppäsi. Intiassa kun ei tunneta sellaista käsitettä kuin kadunnimet ja osoitteet. Paikat määritellään sen mukaan, mitä maamerkkiä lähellä ne ovat.

Rankan reissun jälkeen lepi tuli tarpeeseen. Sijoitimme astetta parempaan hotskuun, josta löytyi lämmin vesi, pehmeä tyyny, pehmeä sänky ja jopa wifi, luksusta! Sängyt Intiassa ovat yleensä kuin lattialla nukkuisi (varmaankin koska intialaiset ovat siihen tottuneet) ja tyynyt usein tehty heinistä. Hotellin vartijat, varustettuina yhtä isoilla pyssyillä kuin miehet itse, kyttäsivät tarkasti mm. huoneiden siivousta. 

Köyhässä maassa mahdollisimman monelle halutaan antaa työpaikka, ja sen takia kaupat, hotellit ja muut ovat pullollaan tylsistynyttä henkilökuntaa. Hotellin ravintolassa olimme ainoat asiakkaat, ja syömisprosessia seurasi läheltä kuusi tarjoilijaa ja kaksi kokkia. Rohanin lähtiessä käymään automaatilla, ensin 'bell boy' saattoi hänet ovelle, ovimies avasi oven ja saattoi portille, porttivahti aukaisi portin, ja neljäs mies saattoi automaatille. Skootterin päälle mahtuu helposti koko perhe. Riksat toimivat tarvittaessa myös busseina, niihin mahtuu helpsti 16 henkeä. Rekkojen etupenkillä istuu vähintäänkin kuski, kuskin avustaja, mekaanikko, perhe ja kaikki kaverit. Kaupoissa yksi etsii hinnan, yksi ottaa maksun, yksi antaa vaihtorahan, yksi paketoi jne. Ravintolassa yritin kaataa itselleni lisää bisseä pullosta ja kaksi tarjoilijaa kilpaa toisiaan tönien ryntäsivät hoitamaan homman puolestani. Intiassa mitään ei tehdä itse. 

Viimeisen etapin jälkeen Pohjois-Intiassa oli aika ottaa aikalisä ja breikki kaaoksesta Intiaan kuuluvilla Andamaanien saarilla! Laskeskeltiin, että tästä eteenpäin pari kuukautta tulisi olemaan lähestulkoon pelkkää rantalomaa, kun suuntaamme Andamaanien jälkeen Etelä-Intiaan.