May All Beings Be Happy!

Oli siis aika vihdoin kirjaimellisesti karistaa Delhin pölyt ja suunnata pohjoiseen kohti vehreämpiä laitumia ja Himalajan juurella sijaitsevaa McLeod Ganjin kylää, jossa tulisimme viettämään seuraavat kahdeksan päivää meditoiden ja opiskellen tiibetiläistä buddhalaisuutta. Matkustimme pykälää alemmassa luokassa, ja möykkääminen jatkui läpi yön. Junassa tuli yksityisyyttä ikävä ihmisten jatkuvasti pällistellessä. Rohanin avatessa läppärin ympärille kerääntyi yleisö kurkkimaan olan yli. Matkatavarat oli luonnollisesti köytetty kiinni massiivisin ketjuin ja riippulukoin, käsilaukku turvassa tyynyn alla. Olisi pitänyt jo ajat sitten tajuta, että se suurin hasardi myös Intiassa on oma laho pää. Tajusin nimittäin hävittäneeni rakkaan iPodini, ylläripylläri, ja valitettavasti tästä ei voi syyttää Intiaa.

Juna-asemalta nappasimme taksin kohti McLeod Ganjia, jonne siis Dalai Lama pakeni Tiibetistä vuonna 1959. Kolmen tunnin matka meni taas hengitystä pidätellen sydän kurkussa elämäänsä kyllästyneen kuskin kyydissä. McLeod Ganjista jatkoimme kolme kilometriä ylemmäs vuorille, jossa sijaitsee metsän keskellä Tushita Meditation Centre.  Ei ollenkaan paskemmat maisemat ylös vuorille, ja alas laaksoon. Kuski nosti älämölön, kun ei mielestään saanut tarpeeksi korvausta, vaikka hinta oli sovittu etukäteen. Jopa aina niin rauhallisen Rohanin sappi kiehahti. Koska kylttejä hiljaisuudesta oli muistuttamassa joka puolella, ja aloimme saada möykkäämistä paheksuvia katseita ympärillä liikuskelevilta punaviittaisilta munkeilta, lopulta annoimme periksi, ja kuski sai puolet siitä, mitä hän vaati. Toivottavasti hän nauttii seuraavasta elämästään ameebana.

Kurssilla oli 90 osanottajaa eri puolilta maailmaa, osa varsin hipinoloista porukkaa, ikähaitari 20-70. Kurssi käytiin täydellisessä hiljaisuudessa, ja kaikkea kontaktia toisiin kanssakärsijöihin tuli välttää. Kellot, kamerat, läppärit, soittimet, puhelimet ja muut mahdolliset häiriötekijät takavarikoitiin. Ainoastaan buddhalaisuuteen liittyvät dharmakirjat olivat sallittuja. Naiset ja miehet majoitettiin erikseen. Monsuunikausi oli juuri päättynyt, ja huoneet olivat hieman homeessa, kosteita ja kylmiä. Löyhkäävät kyykkyvessat tulivat tutuiksi, vaikka ns. huljuttelua en vielä opetellut, vaan tukeuduin länsimaalaisten iljettävän epähygieeniseen tapaan eli vessapaperiin, jota olin salakuljettanut kassillisen. Ruoka vaikutti joskus siltä, että se oli jo käynyt  jonkun mahassa, mutta eipä sinne kulinaarisia nautintoja tultu hakemaan, sitä paitsi koko viikko ruokineen maksoi vähemmän kuin yksi hotelliyö monessa muussa mestassa (salakuljetin myös suklaata).

Aamukuudelta joka päivä gongit kutsuivat ensimmäiseen meditointisessioon. Meditointisessiot kestivät 45 minuuttia, mutta tuntuivat ikuisuudelta. Meikäläisen ensimmäiset meditoinnit eivät olleet kovin hedelmällisiä. Kun yrittämällä yrittää olla liikkumatta ja ajattelematta mitään, se osoittautuu varsin vaikeaksi. 'Keskity hengitykseen, keskity hengitykseen... Voi helvetti, että tulee pitkä viikko... KURISTAN Rohanin kun puhui miut ympäri tähän.... Keskity hengitykseen... Toivottavasti maha ei murise... Pakko nielaista... Tuntuu, että koko sali kuuli... Keskity hengitykseen... Onko tuon munkin pakko lipittää sitä teetänsä niin kovaäänisesti?? Koita tässä nyt keskittyä!! ...Jalkaan koskee.... Miltähän tuntuisi syntyä apinaksi? ....Selkään koskee... Keskity sieraimiin, keskity sieraimiin... Korvaa kutittaa... ARGH haluun raapia!!... Keskity, kutitus on vaan mielessä... I'm on the right track baby I was born this way... KESKITY!!! ....Tekee mieli avata silmät...  ....Hitto, että intialainen rommi virtaa, kun tämä on ohi... Ainiin ne sieraimet...' 

Aamupalan jälkeen jäi yleensä vajaa tunti vapaa-aikaa, ja kiipesin useimmiten katolle treenaamaan. Aurinkotervehdyksiä auringon noustessa vuorien takaa upeiden maisemien avautuessa alapuolella... Toimi mielen rauhoittamisen keinona meikäläisen kohdalla huomattavasti paremmin kuin yksikään meditointisessio!

Tushita on varsinainen apinoiden planeetta. Alueella vaanivat kymmenet jos ei sadat apinat vaanivat nälkäisen totuuden etsijän vähäisiä ruoanrippeitä. Alueelle on palkattu apinavahteja, joiden tehtävänä on suojella Tushitan asukkaita, ja estää apinoita valloittamasta esimerkiksi suihkutiloja. Koko alueella löyhkäsivät kyykkyvessojen voimakas kusen ja muiden sivutuotteiden lemu, mukaanlukien asuintiloissa. Ihmettelin, eikö muita tosiaan häiritse kuvottava virtsanhaju, vai ovatko he niin paljon pidemmällä meditaatiossaan, että pystyvät sulkemaan sen mielestään?

Aamupalan jälkeen oli parin tunnin mittainen luentosessio buddhalaisuudesta, jota veti  vanha höperö jenkkiukkeli, joka oli ollut 15 vuotta munkkina. Ukkelilta ei tarinat hippinuoruudesta kesken loppuneet, ja yleensä hän unohti, mistä oli puhumassa. Vaikka välillä jorinat pölyhiukkasen syvimmästä olemuksesta menivät yli hilseen, ukko puhui myös paljon asiaa. 

Luentoja seurasi joogasessio espanjalaisen 'Love your body! Love your body!' hihhulin johdolla. Keskipäivän auringossa olisi tehnyt mieli heittää ylimääräiset vaatteet pois, mutta tiibetiläiset munkit eivät välttämättä olisi arvostaneet elettä. Aamulla ja illalla sen sijaan oli viileää ja joutui kääriytymään shaaliin. Päiväjärjestykseen kuului myös karma yoga, eli toisin sanottuna työnteko, ja meille nakitettiin lounastiskien peseminen yhdessä muutaman muun kanssa. Jotain hyvää olen ilmeisesti edellisessä elämässä tehnyt, kun en joutunut hinkkaamaan edellä kuvailtuja saniteettitiloja.

Jännä juttu, miten pitkältä aika tuntuu kun jää yksin omien ajatustensa kanssa kahdeksaksi päivää. Oli nimittäin elämäni pisimmät kahdeksan päivää. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

'It is very important to generate a good attitude, a good heart, as much as possible. From this, happiness in both the short term and the long term for both yourself and others will come.' His Holiness the 14th Dalai Lama


Osa kuvista osoitteesta: www.tushita.info

Taj Mahal

Matka Jaipurista Agraan, 240 km, kesti neljä tuntia. Pysähtyessämme tietullissa iso apina hihnassa hyppäsi ikkunaan. Hihnan toisessa päässä raihnainen hampaaton turbaanipää ruinasi seteleitä. Matkalla pysähdyimme Fatehpur Sikrin hylätyssä kaupungissa, jossa valkoiset kummajaiset toimivat taas monumentteja mielenkiintoisempina nähtävyyksinä intialaisille turisteille.

Saavuimme Agraan auringonlaskun aikaan, ja suunnistimme heti ikuisen rakkauden symbolille Taj Mahalille. Mogulihallitsija ehkä rakasti vaimoaan, mutta ei kyllä muuten ollut erityisen symppis tyyppi. Katkoi nimittäin kaikkien rakentamassa olleiden ihmisten kädet, kun homma oli paketissa. Omena ei puusta kauas pudonnut, myöhemmin hallitsijan poika teki vallankaappauksen tappaen kaikki paitsi isänsä, joka lukittiin Agran Red Fortiin. Mogulikuninkaan viimeinen toive oli saada selli, josta on näkymä vaimonsa hautaan.

Meille oli taas järjestetty opas, joka tällä kertaa heti ymmärsi olevansa hyödytön, ja kysyi haluaisimmeko kenties seuraavan päivän liikkua omillamme. Hän kertoi aikoinaan tehneensä saman meditointireissun mikä meillä oli edessä. 'It will change your life. You will never look at the world the same way again.' Intialaisittain erittäin poikkeuksellinen mies, ei nimittäin huolinut tippiä!!!!!!!!!! 

Pitkän päivän jälkeen haimme pullon intialaista rommia ja vietimme illan huonepalvelun ja varsin viihdyttävien intialaisten saippuasarjojen merkeissä. Kun hotellin ulkopuolella odottaa aina viidakkoseikkailu, huonepalvelu on kova sana.

Seuraavana aamuna heräsimme krapula seuralaisena kukonlaulun aikaan kuvaamaan Taj Mahalia auringonnousussa. Päästyämme vihdoin kilometrin pituisen turvatarkastuksen ohi, aurinko oli kuitenkin jo noussut. Anyway, maailman kaunein rakennus, sanokaa mitä sanotte. Ulkopuolella tosin haisi viemäri, jonka vieressä lehmät ja apinat herkuttelivat taas roskakasojen äärellä. Riemu oli rajaton kun bongasimme mäkkärin kultaiset kaaret. Se ilo loppui kuitenkin lyhyeen, sillä Intiassa edes MCDonald's ei tarjoa tuttua ja turvallista mättöä. Big Maharaja kasvispihvillä ei vaan toimi.

Ajomatka Delhiin, 200 km, kesti 5 tuntia. Sanoimme heipat Mr.Bobbylle, ja seuraavan päivän ennen yöjunaa kohti pohjoista vietimme hotellin aulassa netissä, ennen täydellistä eristäytymistä ulkomaailmasta.

'Your time is limited. Don't waste your life living someone else's life. Stay hungry. Stay foolish.' Steve Jobs

The Pink City

Luksusautossa henkilökohtaisen oppaan ja autokuskin kanssa nähtävyydeltä toiselle kruisailu ei ehkä ihan ollut sitä, mitä Intiasta tultiin hakemaan, mutta delhi bellyn kourissa kärvisteleville matkalaisille se suotakoon. Jaipurin pinkissä kaupungissa, jossa siis kaikki rakennukset on maalattu vaaleanpunaiseksi, ensimmäinen kohde oli kuitenkin katuapteekki. Ukkeli antoi meille ison kasan erivärisiä nappuloita, yhteissumma alle pari euroa. Googlesta selvisi, että heppu oli antanut meille kunnon supertykinlaukausantibioottia, joka tappaisi kaikki bakteerit Delhin rautatieaseman viemärisysteemistä lähtien.

Kaiken maailman palatseista vaikuttavin oli massiivinen Amber Fort, jonne noustiin norsun kyydissä. Opas jorisi jotakin muinaisten mogulikuninkaiden selänraaputtimista meidän keskittyessämme valokuvien räpsimiseen.

Kiertelimme hieman kauppoja, joissa alkoi kuitenkin pian pinna kiristyä 35 asteen helteen, tähtitieteellisistä summista alkavan tinkimisen sekä kaiken maailman hihasta nykijöiden ja muiden jeesmiehien ansiosta. Erikoista kyllä, jokaisessa Jaipurin identtisistä vaatekaupoista on kaupungin parhain laatu, jota ei saa mistään muualta. 

Vatsataudin myötä tulinen rakkaus intialaista ruokaa kohtaan laimeni syväksi ällötykseksi. Pelkkä curryn haju pisti vuoristoradan vatsassa liikkeelle. Siispä päivä meni metsästäessä länsimaalaista ruokaa, jota on muuten Intiasta vaikea löytää. Länsimaalaista ravintolaa etsiessä kuski joutui soittamaan kansalliseen help numberiin kaksi kertaa, ja kysymään tietä neljä kertaa. Matkalla viereisestä riksasta kuski sylkäisi mojovan oranssin currylätäkön tuulilasiin, ja sekös kasvatti ruokahalua. Intialaisilla ei ole mitään käsitystä länsimaalaisesta ruoasta. He luulevat, että länsimaalaiset eivät käytä ollenkaan mausteita. Päädyimme 'italialaiseen' ravintolaan, jossa listalta löytyi sellaisia italialaisia erikoisuuksia kuin 'pasta masala' ja 'pizza alla vodka'. Lienee selvää, että annos ei juuri italialaista ollut nähnytkään. 

Jaipurista matka jatkui kohti Agraa ja Taj Mahalia!

Delhi bellyn kourissa Ranthambhoren tiikeripuistossa

Kotan kaupungista olimme järkänneet kierroksen ilmastoidussa luksusautossa Ranthambhoren tiikeripuiston, Jaipurin ja Agran kautta takaisin Delhiin. Kuskimme Mr. Bobby tuli hakemaan meitä aamulla. Mr. Bobby on hauska mies. Mr. Bobby ei koskaan sano ei. Silloinkaan, kun kieltävä vastaus olisi oikea vastaus, tai silloin, kun hän ei ymmärrä kysymystä. 

130 kilometrin matka tiikeripuistoon kesti kolme tuntia kuoppaisilla teillä. Vastaan tuli hökkelikyliä, vuohi-, vesipuhveli- ja kamelilaumoja sekä rekkoja koristeltu kulkusin ja kaikin mahdollisin tilpehöörein. Olimme nyt siis Rajasthanin osavaltiossa, joka on suureksi osaksi aavikkoa ja pöly lentää. Mr. Bobbyn tehdessä täpäriä ohituksia rekkojen välissä hikikarpalot nousivat otsalle, ja rekkojen hassut äänitorvien äänet alkoivat kuulostaa enemmänkin kuoleman kelloilta. Niille, jotka eivät suvaitse väistyä Mr.Bobbyn tieltä, hän huutaa hinglishin kielisiä kirouksia perään, onhan hänellä sentään länsimaalaisia kyydissä!

Perille päästyä iski viimein, muutaman päivän viiveellä kuuluisa delhi belly kuumeella höystettynä. Iltapäivä ja yö meni kuumehouruissa. Aamukuudelta molemmat heikossa hapessa raahauduimme kuitenkin jeeppisafarille tiikeripuistoon. Lähellä olevan kaupungin kaduilla villisiat ja lehmät herkuttelivat suurten roskakasojen antimilla. Pari paikallista oli tien vieressä kyykkimässä aamutarpeillaan.

Puistossa näimme antilooppeja, peuroja, ison ruokaansa sulattelevan pythonin, liskoja ja riikinkukkoja. Pääasiassa kuitenkin ruohoa ja puita. Ainiin, kyllähän me tiikeriperhonen nähtiin. Aloin epäillä, onko siellä koskaan nähtykään tiikeriä. Näinköhän  siellä edes tiedetään, miltä tiikeri näyttää. Olen nimittäin aika saletti, että jättimäisestä  'Visit Ranthambore Tiger Reserve' kyltistä meitä pällistelevä kissaeläin oli lepardi eikä suinkaan tiikeri. Muistan myös lukeneeni jostain, että jossakin Intian 'tiikeripuistossa' ei kyseisiä kissaeläimiä ole nähty kymmeneen vuoteen, vaikka turisteja sinne edelleen viedään 'tiikerisafarille'...

Safarin jälkeen matka jatkuu Jaipurin pinkkiin kaupunkiin!

Vippikohtelua Dussehra -festareilla Kotan kaupungissa

Delhin kolme kilometriä korkean saastepilven jälkeen oli maisemanvaihdos oli paikallaan, joten hengitystiet tukossa saavuimme Dussehra-festivaalia varten 700 000 ihmisen asuttamaan Kotaan (eli pikkukaupunki intialaisissa mittasuhteissa). Ilma ei kuitenkaan ollut paljon parempi, eikä kaaos maanteillä sen pienempi. Hotellin löytäminen oli haasteellista, sillä kukaan ei ymmärtänyt saati edes lukenut lontoota. Yhtään länkkäriä ei näkynyt. Kaduilla tuoksui suitsukkeiden, curryn, pakokaasujen ja lehmänsonnan hurmaava yhdistelmä satunnaisen ureanhajun vivahteella, ja äänitorvet soi. 

Festariaamuna kävimme tutustumassa ympäristöön. Ihmiset joka puolelta kääntyivät kuikuilemaan meitä kuin avaruusolentoja. Mangomehun ostamisprosessia oli avustamassa kymmenkunta uteliasta naamaa. Lapset varsinkin innoissaan vilkuttivat, kättelivät ja juttelivat. 

Kameran nähdessään nämä pikkutytöt juoksivat kiljuen tien toiselta puolelta ympärille hyppimään, ja fiilis oli kuin Justin Bieberillä. Pari söpöä pikkupoikaa seurasi meitä hotellille asti. 

Iltapäivällä kaikki kaupungin turistit, joita oli vain vajaa parisenkymmentä, oli kutsuttu itse maharadjan palatsiin festivaalin aloitusseremoniaan, jossa kaupungin tärkeimmät henkilöt kokoontuivat. Oli aika etuoikeutettu mutta ulkopuolinen fiilis keskellä kymmeniä turbaanipäitä. Itse maharadjan saapuessa paikalle tv-kamerat ja toimittajat parveilivat paikalla. Ja koko hommaa vartioi tietysti kymmeniä vartijoita.

Alkajaisiksi meille oli järjestetty tanssiesityksiä, joissa tytöiksi pukeutuneet pikkupojat esittivät osia hindutarinoista, joihin festivaali pohjautuu. Naiset eivät siis Intiassa yleensä esiinny. Näytti muuten pari näistäkin ladyboysta varsin feminiinisiltä. Lopuksi he houkuttelivat meitä turisteja mukaansa joraamaan. Yritin ensin (turhaan) kohteliaasti kieltäytyä, mutta eihän sitä joka päivä keikuteta lantiota ladyboyden kanssa! 

Limutarjoilun jälkeen meidät vietiin itse festivaalialueelle. Palatsin ulkopuolella festivaalikulkueet pommeineen olivat alkaneet. Meteli oli korviahuumaava ja tungos sanoinkuvaamaton satojen tuhansien ihmisten tungeksiessa paikalle, mutta vartijat aurasivat meille tietä. Festivaalialueella tökötti kolme jättimäistä patsasta, joiden polttamiseen festivaali huipentuu. Dussehraa juhlitaan siis hyvän voittona pahasta, ja isoin patsas edustaa demonikuningas Ravanaa (tai jotain sinnepäin).

Kaikkien yllätykseksi meidät ohjattiin vippiaitioon korokkeelle, jota vartioi kymmenittäin kepein aseistettuja vartijoita. Siinä sitä istuttiin parhaimmalla pelipaikalla mehutarjoilussa, kun intialaistaviksia hätisteltiin kepeillä kauemmas. Ja uteliaita silmäpareja riitti. Jossain vaiheessa hullu lehmä ryntäsi vippialueelle, ja vartijoilla oli täysi työ sen taltuttamisessa.

Juhlakulkue joulukuusia muistuttavien norsujen ja hevosien kera saapui paikalle, samalla kun kovaäänisistä kaikui hindinkielinen molotus. Viimein patsaat sytytettiin ja poltettiin yksi kerrallaan maan tasalle satojen tuhansien ihmisten hurratessa. Demonikuninkaan palaessa alkoivat jättimäiset ilotulitukset. Palo- ja ilotulitusturvallisuus ei näyttänyt olevan koko hommassa ihan samaa luokkaa kuin Suomessa. Raketit ammuttiin keskeltä tungosta, ja ainakin yksi raketti karkasi väkijoukkoon ihmisten syöksyessä maahan.

Pian kansan huomio kääntyi aitiossa istuviin valkonaamoihin. Tuhannet silmäparit huusivat tervehdyksiä, vilkuttivat ja seurasivat jokaista liikettä, kuin olisimme isommankin luokan staroja. Toimittajat olivat tietenkin paikalla, ja meikäläinen tuttuun tapaan oli vastahakoisesti kuvaajien suuressa suosiossa. Myös kansan keskeltä sadat kamerapuhelimet nousivat räpsimään meistä kuvia. Vartijat yrittivät karjuen ja kepeillä huitoen hillitä kameroita, vaikka bongasinpa yhden vartijoistakin vaivihkaa ottavan kuvia... Jonkun meistä osoittaessa huomiota kohti ihmisjoukkoa vilkuttamalla takaisin tai vaikkapa kaivamalla kameran esiin, yleisö sekosi täysin. Muiden mukana myös itse olisin halunnut muiston 15 minuutista julkisuudessa, mutta kun tähtäsin kameran kohti ihmisiä, syntyi semmoinen mellakka, että kymmenen vartijaa syöksyi paikalle rauhoittamaan tilannetta. 

Jos tämä ei ollut vielä tarpeeksi mieleenpainuva kokemus, niin matka takaisin bussille oli. Vartijoiden täytyi muodostaa ihmismuuri ympärillemme, jotta pääsimme kulkemaan läpi villiintyneen fanijoukon. Innokkaimpia faneja mätkittiin kepeillä. Rohan yritti ottaa videota meiningeistä, mutta joutui pistämään kameran pois hillitäkseen väkijoukkoja. Bussista uskalsin jo tehdä kuninkaallisen vilkutuksen ulkona bussia seuraavalle fanijoukolle.

.......Only in India.......

Next time: Delhi belly jyllää tiikeripuistossa!

Namaste, Mother India!

Ensivaikutelmat astuessa koneesta ulos Delhin kansainvälisellä kentällä: eihän täällä nyt niin pahalle haise! Kenttä ei ollut sen kummempi kuin muuallakaan, ja tuumin, että täällä taitaa sittenkin asua ihan sivistynyt kansakunta. Mitä nyt metrolippuja ostaessa heppu mussutti rauhassa omenansa loppuun ennen kuin kehtasi lähteä hakemaan meille vaihtorahoja, mutta mikäs kiire meillä on. Metrosta näki Delhin smogin läpi jopa auringon. 

Metrosta astuttiinkin sitten kokonaan toiselle planeetalle. Kello oli vasta aamukuusi ja hulabaloo oli jo alkanut. Taivallus hotellille meni väistellessä hulluna tööttiä huudattavia erinäköisiä kulkupelejä, lehmiä, hevosia, koiria, kaduilla koisivia ihmisiä, ja satunnaisia sontaläjiä 35 asteen helteessä rinkka selässä, tuli hieman soija. Keskittymisen herpaantuessa hetkeksikin tiestä törmäys on väistämätön. Raajaton kerjäläinen kinkkasi perässä sata metriä. 

Toisena päivänä hyppäsimme riksaan ja saimme neuvoteltua kuskin kanssa kiertoajelun. Intian suurimmassa moskeijassa kiipesimme ylös minareettiin. Minareetti ja sen kapea portaikko oli ahtautunut aivan täyteen ihmisiä, ja voimakkaat yhtäaikaiset ahtaan paikan ja korkean paikan pelkotilat iskivät, joita en tiennyt olevankaan, ja maisemista nauttiminen jäi aika vähäiseksi. Ulkopuolella huomasin olevani pikkupoikien räpsimien salakuvien kohteena. Kävimme myös tsekkaamassa Red Fortin, India Gaten ja Humayunin haudan, joka on inspiroinut Taj Mahalia. Kuski pisti liikenteessä mutkat suoriksi ja sivupeilistä nähdessään kalpeat kasvot hihkui: 'Don't worry be happy! This is Indian helicopter!' Takapenkillä pidäteltiin hengitystä, kun lähempääkin läheltä piti -tilanteita riitti. Liikennevaloissa surkeannäköinen vanhus ja leprainen mies tulivat tyrkyttämään käsiään. Taksikuski vahvisti, että kerjäläisille ei kannata antaa rahaa, sillä se vain kannustaa heitä kerjäämään, ja rahat päätyvät usein rikollisille.

Kiertoajelun jälkeen oli tarvetta kylmälle kolpakolle. Suun kostuketta tarjoavaa juottolaa saatiin kuitenkin metsästää maassa, jossa alkoholi pääsääntöisesti puuttuu listalta. Nähdessään jo kaukaa turistien lähestyvän raajat vinksallaan oleva kerjäläinen vääntää niitä vielä enemmän väärään suuntaan maksimoidakseen turistien myötätunnon. Vihdoin pitkän vaelluksen jälkeen löysimme baarin, jossa olikin kuin meitä varten sopivasti tarjous 7 olutta yhden hinnalla! Nesteytyksen jälkeen shoppailu sujui ihan eri tavalla, ja mukaan lähti toinen toistaan värikkäämpiä sirkustyylisiä pussihousuja. Illallisella tarjoilija kuiskasi tilauksen jälkeen: 'We have beer also...' Oluet nautittiin luonnollisesti hupullisista piilopulloista. 

Seuraavana aamuna oli ensimmäisen junamatkan vuoro Kotaan. Rohan löysi asemalla istuessamme intialaisen neropattisielunveljen. Kaveri kertoi kiertävänsä tekniikkaa käsittelevistä tv-visailuista toiseen,  ja teki meihin vaikutuksen Nokia-tietoudellaan. Näiltä kahdelta eivät puheenaiheet loppuneet ennen kuin juna tuli paikalle. Junassa emme suinkaan olleet kanahäkkien keskellä, vaan matkustimme mukavammin kuin Suomessa, murto-osalla hinnasta. Maksoimme hieman paremmasta ilmastoidusta vaunusta. Ilmastointia saikin koko rahan edestä, ja vaunu oli kuin pakastin. Kipusin yläpetiin päikkäreille. Avatessani silmät huomasin tuijottavani suoraan vastakkaisessa pedissä olevan teinipojan kameraan, jolla oli ilmeisesti räpsitty enemmänkin kuvia. 

Intiassa kurjuus hyppää silmille, roskat, saasteet ja köyhyys. Samaan aikaan Intia on täynnä elämää ja iloa, ihmiset ovat niin elämäniloisia ja ystävällisiä, että väkisin itsekin huomaa hymyilevänsä vastaantuleville. Sitä paitsi ruoka on ihan fantastista!

Coming up: Kota & Dussehra -festivaali!

Odotuksia ja ennakkoluuloja

Dances With Kangaroos nyt myös kielellisesti rajoittuneille!


Vuoden oleskelun jälkeen Suomessa elämä alkoi taas tuntua samalta oravanpyörältä, ja siltä että elämässä on kenties muutakin kuin jumppaaminen (uskokaa tai älkää), Ilonasta kotiin konttaaminen tai edes jokailtainen CSI. Siispä, syksyn lehtien tippuessa maahan on niiden myötä myös meidän Nuuskamuikkusen tavoin aika vaihtaa maisemaa. Päivitän tätä nyt kentältä, iltakasilta lähtee Finskin lento sinne missä pippuri kasvaa. Kuukausi aikaa laittaa kaikki kuntoon, ja silti hirvittävä paniikki-hässäkkälähtökiirehän siitä seurasi, kuinka ollakaan. Rokotukset, viisumit, omaisuuden myynti ja varastointi, pakkaaminen, herkät hyvästit... Sanotaanko niin, että pari rauhoittavaa sidukkaa matkalla kentälle oli paikallaan.

Matkaan valmistautumista on edesautettu katsomalla Intia-aiheisia leffoja, lukemalla kirjoja sekä myös netin keskustelupalstoja, joiden mukaan Delhi on helvetti maan päällä, jossa ainoa hyvä asia on juna, jolla pääsee pois. Intia on niiden mukaan täynnä huijareita ja lepraisia kerjäläisiä, jotka roikkuvat helmoissa. Vatsataudilta ei voi välttyä ja ameebat valtaavat elimistön. Jengi kyykkypaskoo keskellä katua keskellä kodittomien ruumiita, ja kaupunkien mekkala muistuttaa jatkuvaa maanjäristystä. Miksi Intiaan? Onkin kuulunut yhden jos toisenkin huulilta. No, voitaisiinhan me Kanariallekin mennä, mutta  tällä kertaa tavoitteena on oikeasti nähdä maailmaa ja oppia jotain täysin erilaisesta kulttuurista. Säännöllisin väliajoin on ihan hyvä päästä pois siitä omasta pienestä rajoittuneesta todellisuudesta, laajentaa näkökenttää ja saada uutta perspektiiviä elämään. Varsinkin kun kerran siihen on mahdollisuus! Sitä paitsi, kun telkusta ei tule muuta kuin Big Brother ja Unelmien Paksu Poikamies, ja persut on eduskunnassa, tuntuu kotimaasta pakeneminen ainoalta oikealta vaihtoehdolta... Ennakkoluulot on siis kovat, mutta myös odotukset! Joka tapauksessa, meikäläisen tuntien, matkasta ei jännitystä puutu!

Tähtäimessä on siis viettää kolme kuukautta Intiassa, josta matka jatkuu Sri Lankaan. Matkareitti kulkee Delhistä Kotaan, jossa juhlitaan Dussehra -festivaalia, yhtä Intian isoimmista. Täältä aloitamme järkätyn kierroksen, joka vie meidät ensin Ranthamborin tiikeripuistoon, sieltä Jaipurin vaaleanpunaiseen kaupunkiin, Agraan ihailemaan Taj Mahalia ja päättyy takaisin Delhiin. Sieltä otamme junan pohjoiseen Himalajan juurelle Dharamsalan kylään, Dalai Laman kotikaupunkiin, jossa vietämme 8 päivää eristyksissä muusta maailmasta kuin myös toisistamme buddhalaisuus/meditointikurssilla. Kurssin päätteeksi itse Dalai Laman pitäisi olla paikan päällä. Täältä jatkamme Amritsariin, jossa juhlitaan Diwali -festivaalia, joka on myös yksi Intian isoimmista. Amritsarista junalla Rishikeshiin, jossa The Beatles pössytteli 60-luvulla. Nykyään se on suosittu mesta joogaajien keskuudessa, ja tarkoitus olisi vierailla jossakin ashramissa hiukan notkistamassa jäykistyneitä lihaksia. Kroppa vetreänä ja mieli virkeänä Rishikeshin hippimestoilta suunnataan Varanasiin ja sieltä Kolkataan, josta meillä on varattu lennot Andamaanien saarille Intian valtamereen. Tuumittiin, että siinä vaiheessa reissua pieni parin viikon breikki palmusaarilla Intian kaaoksesta saattaa olla paikallaan. Andamaanien jälkeen suuntana etelä, Kerala ja Goa, josta ei sen tarkempia matkasuunnitelmia vielä ole tehty.

Matkavarusteina pöniköittäin käsidesiä, korvatulppia, vessapaperia ja ennen kaikkea avoin mieli!

Coming up: Ensivaikutelmat Intiasta!