Yala National Park
Ah, autuutta! Aamulenkit näissä maisemissa, nimittäin. Pehmeässä hiekassa kirmaaminen on muuten aika hyvää treeniä.
Tänään luvassa oli Yala National Park. Intian tiikeripuisto oli edelleen tuoreessa muistissa, ja emmittiin ensin, halutaanko tuhlata aikaamme ja rahojamme moiseen. Opas puhui meidät kuitenkin ympäri ja lupasi vähintään elefantteja.
Hyppäsimme siis koko lössi jeeppiin (Opas ja kuski tulivat myös messiin, koska sisäänpääsy heille ei maksa juuri mitään. Turisteille hinta oli satakertainen, Suomen hinnoissakin tyyris 50 euroa).
Kuski kiihdytti kuoppaisella tiellä joka pomppuun meidän heittelehtiessämme jeepin puolelta toiselle. Auto pysäytettiin jokaisen pikkulinnun kohdalla. Bongasimme myös iguaaneja, kauriita, krokoja, vesipuhveleita, apinoita, mangusteja, riikinkukkoja ja muita isoja lintuja, ja vihdoin myös kymmeniä ronsuja. Vaikka yhtään Yalaa asuttavaa lepardia ei tullut vastaan, saldo oli parempi kuin edelliskerralla.
Paluumatkalla loppu oli lähellä, kun yhtäkkiä mutkan takaa kaahasikin yllättäen toinen jeeppi vastaan. Kuski teki väistöliikkeen ja syöksyimme puskaan. Rohan syöksyi refleksinomaisesti suojaan toiselle puolelle jeeppiä, muuten olisi käynyt huonosti. Paikallisia vaan nauratti. Varmaan jokapäiväistä touhua heille.
Illallisella itkimme Chamille, meidän oppaalle, kun listalta puuttuvat aina kaikki srilankalaiset erikoisuudet. Intiaa tuli ikävä mautonta kasvissoppaa imeskellessä. Chami järkkäsi meille aamiaiseksi srilankalaisia hopperseja ja tuoreita hedelmiä.
Aamulla hotellista lähtiessä laskussa koreili melkein kaksinkertainen hinta siihen nähden, mitä oli sovittu. Omistaja ei juuri lontoota lausunut ennen kuin uhkailin näyttää laskua oppaallemme, jolloin hän yllättäen yhtäkkiä myöntyikin alkuperäiseen hintaan. Matkalla Goalta ostetut laatusandaalini hajosivat, ja opas pysäytti auton kenkäkorjaajan luona. Meidän käskettiin pysyä piilossa, jotta hinta ei satakertaistuisi.
Labels: matkablogi, matkailu, matkapäiväkirja, matkustaminen, sri lanka, sri lanka matkavinkit, yala national park
0 Comments:
Post a Comment
Subscribe to Post Comments [Atom]
<< Home