Auringonlaskun aikaan hyppäsimme taksiin Chowpatty Beachille, jonne paikalliset ja turistit kokoontuvat rentoutumaan. Vesi on myrkyllistä, joten iltauinti ei valitettavasti tullut kysymykseen. Maistelimme paikallista snacksia eli tulista bhel puria, sekä intialaista jätskiä eli kulfia. Yummy! Oli muuten aika mahtava auringonlasku, ja samalla mahtava lopetus meidän Intian reissulle.
Intia on vastakohtien maa. Aamulla kävimme tutustumassa yhteen maailman isoimmista slummeista, ja illalla pistimme luottokortin vinkumaan viimeisen illan kunniaksi Mumbain ja koko Intian ökyimmässä hotellissa. Suunnittelimme illallisen lomassa jo toista matkaa Intiaan. Tuntuu että niin paljon jäi näkemättä, ja vihdoin kun Intian sekoboltsimeininkiin alkoi edes jotenkin tottumaan, sieltä piti lähteä.
Keskiyöllä haikein fiiliksin raahauduimme Mumbain kansainväliselle lentokentälle. Meinasimme myöhästyä, sillä ei tullut edes mieleen, että keskiyölläkin teillä voisi olla niin käsittämättömät ruuhkat. Haikeat fiilikset katosivat viimeistään kentällä. Herrrmot meni, ja kamelin selkä katkesi, kun ensin jonotimme kentälle sisälle, jonka jälkeen check-iniin, sitten passintarkastukseen, sitten matkatavaroiden läpivalaisuun, sitten ruumiintarkastukseen, sitten bussiin... jne. Eikä ollut muuten mitään lyhyitä jonoja! Lentokenttäbussissa vieressä kipittävä torakka toivotti helvetin hyvää matkaa pois Intiasta!!!
Ennen ensivaikutelmia Sri Lankasta tulossa vielä fiiliksiä ja havaintoja Intiasta!
No comments:
Post a Comment
Kommenteista iloitaan :)