May All Beings Be Happy pt II

Eli siis jatkoa edelliseen postaukseen!

Tushitassa vallitsevasta täydellisestä kommunikaatiokiellosta sai poiketa kerran päivässä tunnin mittaisessa keskusteluryhmätuokiossa. Keskustelutuokiot olivat varsin mielenkiintoisia, sillä ryhmäläiseni olivat aika omalaatuista porukkaa, jotka uskoivat jokaisen muurahaisen joskus olleen oma äiti. Kun ihmettelin ääneen jälleensyntymän ja karman logiikkaa vedoten maailman jatkuvasti kasvavaan väkilukuun ja eläinten kykyyn toimia oikein tai väärin, puita halailevat hipit lyttäsivät kapeakatseisen länsimaalaisen maailmankatsomukseni maan alle. 'Screw you hippies, I'm going home!!!'

Kurssin alussa meitä kehotettiin olemaan tappamatta ei pelkästään toisiamme, vaan pienintäkään hyttystä. Käytännössä tämä tarkoitti mm. sitä, että kävelimme varovasti, ettemme vain tallaa minkään eläväisen päälle. Asunnoissa kuokkivat mahdolliset etanat, yöperhoset, hämähäkit ja muut piti niitä vahingoittamatta poistaa tai vaihtoehtoisesti antaa olla. Tunnustan nyt syntini, yhtenä aamuna joogamatolleni lensi iso ruma ötökkä, ja yritin varovasti huitaista sen pois... Mutta ötsikkä meni ja heitti veivinsä. Paniikissa vilkuilin ympärilleni, ei kai kukaan nähnyt? Pistäisivät vielä polttohautaamaan.

Iltapäivällä jatkuivat luennot, joiden jälkeen seurasi pari meditointisessiota lisää.  Joskus meditointi oli ohjattua, jolloin keskityttiin ajattelemaan jotakin aihetta. Yhtenä päivänä aiheena oli kuolema ja kärsimys. Ensin kävimme mielessämme läpi oman kuolemamme (varsin mieltä ylentävää). Buddhalaisuuden mukaan kuolemaa tulee ajatella, jotta ymmärtää elää merkityksellisesti.  Toisessa meditaatiosessiossa munkki kävi läpi kärsimyksen syitä, ja puhui vanhenemisesta. '26 vuoden iässä keho alkaa rapistua...' Joku repesi. Nauru tarttui ja kohta itse kukin hekotti. Tiibetiläismunkkiparka meni aivan hämilleen, ja yritti jatkaa: '... Ja kuolema'. Koko salin 90 meditoijaa räjähti huutonauruun. 'Kolmas kärsimyksen syy...' Munkki ei tiennyt mitä tehdä, gompassa (meditointisalissa) ei varmaan joka päivä räkätetä kuolemalle. Pakko kuitenkin tähän mainita, että moni ohjatuista meditaatioista olivat aika voimakkaita kokemuksia, kuten esimerkiksi silloin, kun samaistuimme meditaatiossa jonkun läheisen kärsimykseen tai pahaan oloon.

Yhtenä päivänä tauolla hiivin keittiöön hakemaan teetä. Hipinnäköinen tyttö kuiskasi: 'Special tea... Relax!' ja iski teepussin mukiini. Tee tuoksahti hieman erikoiselle. Palasin takaisin gompaan, ja yhtäkkiä harmaahapsen turinat kaikkien olentojen yhteydestä ja kaiken olevaisen riippumattomasta tyhjyydestä kuulostivat täydellisen järkeviltä!

Rauhallinen mieli vaatii ilmeisesti vielä harjoitusta, sillä vielä viimeisenä aamuna gongipojan kumauttaessa meditoimaan oli lähellä etten mennyt ja kumauttanut poikaa gongilla päähän. Illalla keräännyimme pihalla olevan stupan ympärille. Kaikki sytyttivät vuoron perään kolme kynttilää stupan päälle. Ensimmäinen kynttilä oli omistettu kaikille Tushitassa. Toinen kynttilä oli omistettu jollekin läheiselle, jolla on vaikeuksia elämässä. Kolmas kynttilä oli omistettu kaikille olevaisille.

Oli henkisesti rankempaa kuin kuvittelin pitää seuraa omalle päälleen kahdeksan päivää. Suosittelen! Halvempaa ja toimivampaa kuin yksikään terapia. Olisi mahtavaa, jos voisin jatkaa meditaatiota tulevaisuudessa, mutta voi olla aika hiljaista, kun olen tottunut hieman erilaiseen pään nollaukseen. Lukuisat kurssilla olevat, joiden kanssa juttelin, olivat vakaasti sitä mieltä, että meditoimalla he ovat pelastaneet elämänsä, ja ratkaisseet ongelmansa. Kolmekymppinen lontoolaisnainen avautui kiertäneensä vuosia eri ashrameja ja käyttäneensä kymmeniä tuhansia puntia terapiaan, ja näkevänsä nyt kaiken täydellisen selkeästi, kaikki masennuksensa syyt yhdellä kirjan aukeamalla.

Mitä siellä sitten opetettiin? No jotain sellaista, että avain onnelliseen elämään on samaistuminen toisiin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan, ja sen myötä hyvän, rakastavan, toisille ihmisille omistetun elämän eläminen. Onnellisuus lähtee oman mielen sisältä, eikä ole saavutettavissa minkään muun (toisen ihmisen, materian, uskon, elämäntilanteen tai muun pinnallisen aistimaailman) kautta. Ongelmat kaikissa ihmissuhteissa johtuvat vain ja ainoastaan neuroottisen, itsekeskeisen mielemme heijastaessa negatiivisuutta toisiin kohteisiin. Kun tuntee oman mielensä ja sen toiminnan (mieli buddhalaisuudessa on eri asia kuin miten me sen ehkä ymmärtäisimme), pystyy näkemään omat negatiiviset tunteet objektiivisesti. En kääntynyt buddhalaiseksi, mutta näen asiat kieltämättä uudella tavalla.

'The very purpose of life is to be happy. From the very core of our being, we desire contentment. In my own limited experience I have found that the more we care of the happiness of others, the greater is our own sense of well-being. Cultivating a close, warmhearted feeling for others automatically puts the mind at ease. It helps remove whatever fears or insecurities we may have and gives us the strength to cope with any obstacle we encounter. It is the principal source of success in life. Since we are not solely material creatures, it is a mistake to place all our hopes for happiness on external development alone. The key is to develop inner peace.' His Holiness the 14th Dalai Lama

Ne olivat tämän blogin ensimmäiset ja viimeiset filosofiset pohdinnat, seuraavassa postauksessa paluu paheelliseen elämään McLeod Ganjissa!


Osa kuvista osoitteesta: http://www.tushita.info